Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Aika nasta mimmi kirkkoherraksi! - Ulla Ruusukallion mielestä titteli ei ole ongelma: ”Koska se, mitä pinnan alla tapahtuu, ei muutu sillä, että käytetään sellaisia virkanimikkeitä kuten kirkkohenkilö tai johtava pappi.”

Nokialainen pappi Ulla Ruusukallio aloittaa kesäkuussa Ylöjärven kirkkoherrana. Ja nimenomaan kirkkoherrana, sillä Ruusukallio painottaa, että se on virkanimike yhtälailla kuin sairaalapastorikin, joka lukee hänen työhuoneensa oven vieressä Pitkäniemen sairaalassa. – Käytetty kieli toki muovaa maailmaa, mutta huomion kiinnittäminen yksittäisiin sanoihin ja termien ja titteleiden vääntely on keinotekoista. Se vie koko homman sivuraiteelle itse asiasta, kun totuus on se, että me naiset emme ole työelämässä tasa-arvoisia, eikä meillä ole edelleenkään samoja mahdollisuuksia kuin miehillä. Asenteet istuvat yhteiskunnassamme lujassa. Kirkon piirissä niille löytyy toki Ison Kirjan tarjoamia opillisia perusteita, mutta suurimmassa osassa työpaikoista naiset ja miehet ovat samalla viivalla. Tai siis pitäisi olla. Ruusukallio toteaa, että hän ei tunnista itsessään mitään erityistä näyttämisen halua tai pyrkimystä korkeaan virka-asemaan. Hän haluaa ensisijaisesti tehdä kirkon työtä, jonka pariin urapolku vei hänet jo 1980-luvun alussa, jolloin hän työskenteli seurakunnan leirikeskuksen keittiöllä ja kesäisäntänä. Oltuaan ensin nuorisotyönohjaajan tehtävässä, hän lähti opiskelemaan alaa. Hän haki myös teologiseen tiedekuntaan vuonna 1985, mutta sinne hän ei kuitenkaan mennyt. – Nuorempana minulla oli jonkinlainen lukihäiriö, jonka vuoksi luulin, että olen jotenkin tyhmä. Näin ei suinkaan ollut, vaan kun Ruusukallio viimein aloitti teologian opinnot vuonna 2000, opiskelu sujui ripeästi. Ruusukallio selvitti opinnot kahdessa vuodessa. Ehkä nopeus selittyy myös sillä, että tavoite oli niin selkeä. – Huomasin nuorisotyössä, että minulla on ajatuksia, muttei sananvaltaa. Siksi kaikki ideat piti aina ujuttaa eteenpäin jonkun papin kautta, Ruusukallio hymähtää. Sukupuolella on merkitystä Voihan olla, että tässäkin kyse oli pohjimmiltaan sukupuolesta, koska eivät asiat juuri sen kummemmin lutviutuneet vastavalmistuneena pappinakaan. Ruusukallio tunsi, että hänen suunnittelukykynsä, kehittämisideansa ja mahdollisuutensa vaikuttaa seurakuntaelämään eivät ottaneet tulta seurakuntapastorin pallilta. Uralla oli mentävä eteenpäin. Kirkkoherran sijaisuuksia oli tarjolla kyllä siellä täällä, mutta Ruusukalliolle ovet eivät auenneet. – Annettiin ymmärtää, etteivät rahkeet riitä koulutuksen puolesta. Eikä oikein minkään muunkaan puolesta. Jos joku, niin ainakin se Ruusukalliolle selvisi, ettei kirkkoherraksi tulla suoraan koulun penkiltä. – Tai siis sanotaan, että n-a-i-s-e-t eivät tule. Kun olemme nauraneet vakavalle asialle riittävän kauan, Ruusukallio sanoo, että hänellä oli ongelmaan vain yksi ratkaisu. Piti alkaa opiskella lisää. Kirkkoherran sijaisena Ruusukallio oli Aitolahdessa vuosina 2006-2008. Ja sitten hän opiskeli taas. Psykologiaa, hallintotieteitä, työnohjausta, johtamista, ammattikasvatusta, työhyvinvointia. Hyvin tavoitteellisesti ja päämäärätietoisesti. – Koska näkemykseni oli se, että kaikki se mitä tiedän ihmisen käyttäytymisestä, on käypää valuuttaa esimiestyössä. – Hankin tietämystä laajalta rintamalta, ja vaikka ajattelin yhä, ettei minulla ole tarvetta olla keulilla ja johtamassa, mutta että se on mahdollista, ja että hyvän tekeminen ja asioihin vaikuttaminen on mahdollista hyvän hallinnon kautta. Ja siihen tekemiseen kirkkoherran työ on avainpaikka, viime vuonna Sastamalassa kirkkoherraa sijaistanut Ruusukallio tietää. Ylöjärvellä tärppäsi Sitten kävi niin, että toinen nokialaispappi, Kimmo Reinikainen, valittiin kirkkoherraksi Hämeenlinnaan ja hänen paikkansa Ylöjärvellä julistettiin hakuun, Ruusukallio ilmoittautui kisaan. Hän toteaa, että Ylöjärven vaali oli hyvin järjestetty ja alkuun kaikki näytti oikein hyvältä. Vaalin valmistelijan esityksessä Ruusukallio peittosi vastaehdokkaansa kaikilla kriteereillä, ja sen myös kirkkoneuvosto totesi. Mutta kirkkovaltuustossa valinnasta jouduttiin lopulta äänestämään, koska yksi valtuutetuista oli sitä mieltä, että Ruusukallion vastaehdokkaalla, joka oli mies, olisi paremmat edellytykset toimia kirkkoherran tehtävässä. Äänestys toki päättyi Ruusukallion eduksi äänin 17-13, mutta samalla se piirsi ilmaan pari ylimääräistä kysymysmerkkiä. – Mietin mitkä ne edellytykset ovat, Ruusukallio naurahtaa. – Ainakin minulla on ihan omat ajatukseni siitä, mistä päin kroppaa ne edellytykset löytyvät. Ruusukallio painottaa, ettei hän ole feministi, eikä kuulu edes naisteologien yhdistykseen. Häntä kuitenkin hämmästyttää se, että kirkossa naispappeuden vastustus lisääntyy koko ajan, vielä yli 30 vuoden naispappeusvuoden jälkeen. – Se kertoo jostain, joka on syvemmällä rakenteissa ja joka ei muutu sillä, että muutetaan virkanimike kirkkohenkilöksi taio johtavaksi papiksi, vuosi sitten rovastin arvonimen saanut Ruusukallio näkee. Hän korostaa, ettei kyseessä ole ainoastaan hänen näkemyksensä tai pelkästään kirkon ongelma, että naiset joutuvat taistelemaan paikastaan ja että naissukupuoli on edelleen rasite monessa tehtävässä. – Vuosisatojen saatossa me naiset olemme ilmeisesti vain olleet näissä asioissa liian kilttejä, – Me tarvitsemme naistenpäiviä ja miestenpäiviä niin kauan, kunnes me muistamme ja opimme olevamme yhdenvertaisia niin, että meillä kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä näyttämään osaamistamme. ”Ainakin minulla on ihan omat ajatukseni siitä, mistä päin kroppaa ne edellytykset löytyvät.”