Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaupan merkit hallituksen syyniin?

Rinteen hallitus aikoo puuttua päivittäistavarakaupan neuvotteluasemiin ja ottaa kohteeksi kaupan omat merkit. Näitä ovat muun muassa Pirkka ja Rainbow. Asiaan puuttuminen olisi toteutuessaan ehkä mielenkiintoisinta kaupan rintamalla pitkään aikaan. Kauppaketjut ärähtävät nopeasti, koska niiden mielestä kilpailua rajoitettaisiin. Ehkä kaiken hyväksyvää kilpailua on joskus syytäkin säädellä. Ei kilpailu kaikkialle autuutta tuo. Keskustapuolue haluaa esille maataloustuotteet ja ruuantuottajien ahdingon, mutta kysymys on laajemmasta asiasta. Se koskee muitakin kulutustuotteita ja kotimaista tuotekehitystä. Se sivuaa lähialueiden tuotteita ja pienten pakkauskokojen kohtaloa. S-ryhmän markkinaosuus on 46 prosenttia ja se käyttää määräävää voimaansa halpuuttamiseen. Valikoimaa supistetaan hintapohjalta. Se estää monen laatutuotteen pääsyn valikoimiin. Se rajoittaa pienten pakkausten mahdollisuuksia, koska yksikköhinta nousee. Se puree pois lähialueiden pieniä valmistajia. Heijastusvaikutus voi olla, että yritysten kiinnostus tuotekehitykseen sammuu, kun liki puolet jakelusta on suljettu. Valmistajat saattavat jopa lopettaa hyvin myyneitä, kuluttajien haluamia tuotteita, koska ne eivät kalleutensa takia kelpaa S-ryhmälle. Isot ketjut käyttävät kokonsa mukaista asemaa myös tuottajien hinnan tinkimiseen. Tuonnilla uhkaamalla kiristetään kotimaisen tuottajan hintaa. Jos se ei verojen tai kilpailukykynsä vuoksi voi hintaa alentaa, kauppa voi toteuttaa uhkauksensa. Kaupan merkkien valmistajan valinta on usein raadollista. Kovimmillaan se tapahtuu siten, että kauppa määrittelee tuotteen vähimmäisominaisuudet ja panee toimeen huutokaupan. Kaupankäynti tapahtuu verkossa ja tarjoajat näkevät hinnat edessään. Suuria, halpoja eriä jossakin tekevä tehdas saa tilauksen. Laatutuotteet eivät siinä kisassa pysy mukana. Media tekee kulutustuotteiden hintavertailuja, mikä sinänsä on oikein. Näihin vertailuihin eivät kuitenkaan yllä pienet tuotteet eivätkä laatunsa vuoksi hinnoiltaan kalliimmat tuotteet. Näin hintavertailukin voi edistää trendiä kohti tuontia. Jään odottamaan hallituksen tekoja vai jääkö kaikki taas ennalleen. "Kaupan merkkien valmistajan valinta on usein raadollista."