Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

NoU kukisti Lahden SM-sarjassa

RINGETTE NoU otti kotihallissa sarjapisteet Lahdelta jatkosarjassa samoilla lukemilla kuin alkusarjassakin, maalein 7-3 (1-1, 2-0, 4-1, 0-1). Tiiviin oman alueen puolustuspelaamisen sijaan ottelussa nähtiin runsaasti avoimien ovien peliä. Se ei välttämättä ollut valmentajien mieleen, mutta tarjosi paljon tilanteita ja työllisti maalivahteja muun muassa useissa läpiajoissa. NoU:n Oona Keskinen olikin 42 torjunnallaan yksi voiton takuunainen, kuten myös Kaisa Hurske hyökkäyspäässä neljän maalin tehokkuudellaan. – Kerrankin osui, omassa pelissä oli nyt sopivasti rentoutta. Joukkueen keskittyminen herpaantui välillä ja vastustaja sai paikkoja, kertoo Kaisa Hurske . – Helppoja pisteitä ei jatkosarjassa saada. Kaikki voitot ovat tärkeitä, jotta päästäisiin aikanaan pudotuspeleihin hyvistä asemista. Toisessa erässä NoU:n 3-1 maalista vastasi Elina Raesola aivan yläkulmaan suuntautuneella osumalla. Näyttävä maali oli samalla juhlamaali, sillä se oli neljättä kauttaan NoU:ta edustava Elina Raesolan 1 500:s pääsarjamaali. Se on tehtyjen maalien määrässä enemmän kuin kenelläkään toisella pelaajalla. Pistetilaston ykkönen (maalit ja syötöt) Lapinlahden Anne Pohjola yltänee toisena samaan tällä kaudella. Ennen joulutaukoa NoU kohtaa vielä sarjakolmosen EKS:n kotihallissa ensi lauantaina kello 14.