Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Kohti aaltoa – Koska tämä oikein loppuu? Jouluna? Keväällä? Kolmen vuoden kuluttua? Vai onko tämä uusi normaali?

Ystävien viesteistä ja somepäivityksistä paistaa valtava huoli syksystä ja jaksamisesta. Monella on huolta liittyen läheisten ja esimerkiksi isovanhempien terveyteen ja töihin sekä taloudelliseen tilanteeseen. Ja vaikka perusasiat olisivatkin kunnossa, on stressitasot jo ihan tapissaan, vaikka lomat on juuri pidetty: loma ei tuntunut tänä vuonna lomalle eikä palauttanut yhtään mistään. Koronan toinen aalto ahdistaa ihan valtavasti, enkä ole asian kanssa yksin. Minun otokseni on pieni, mutta asia iso. Voiko oman jaksamisen rajat tulla vastaan ja miten sen huomaa etukäteen, jos ollaan jo vaaravyöhykkeellä? Meillä esikoinen aloittaa nyt eskarin ja kuopuksenkin ryhmässä on tiedossa muutoksia. Esikoinen odottaa eskaria innolla. Samalla kuitenkin itse pelkään tulevaa syksyä: jos jokainen aivastus tietää koronatestiä ja lasten kotihoitoa, syksystä tulee todella rikkonainen. Kevät meni jotenkin valon lisääntyessä ja heräilevää luontoa ihaillen. Syksyyn kuuluu kynttilät ja punaviini, mutta niistä on vaikea nauttia lapsiperheessä edes viikkotasolla. Koska tämä oikein loppuu? Jouluna? Keväällä? Kolmen vuoden kuluttua? Vai onko tämä uusi normaali? ”Karanteeni marraskuisen loskan keskellä on ajatuksenakin ihan hirvittävä.” Kevät oli henkisesti hyvin rankka, kun molempien työt piti saada tehtyä, aikataulut ja kaikki etäpalaverit soviteltua samalla huolehtien lasten ulkoiluista ja ruokailuista, tarjota virikkeitä, vahtia ruutuaikaa, sovitella riitoja ja pyyhkiä neniä. Stressitasot nousi ja se kyllä varmasti näkyi ja kuului. Pahinta oli, että oma tila hävisi ihan kokonaan ja aikaa omille ajatuksille ei ollut, kun koskaan ei ollut hiljaista. Päivät seurasivat toisiaan kutakuinkin samanlaisina. Viikonloppuna on vaikea palautua, jos sen viettää rästitöitä tehden ja täsmälleen samalla porukalla kuin viikolla. Huomaan, että päivähoidolla on ihan valtava merkitys perheen jaksamiseen, vaikka niin sanotut perusasiat olisivatkin hyvin. Ystävillä on hyvin suuri merkitys hyvinvointiin. Hyvät ystävyyssuhteen laskevat kolesteroli ja stressihormonitasoja. Tutkimusten mukaan ystävien tapaaminen on yhteydessä siihen, miten tyytyväisiä elämään ylipäätänsä ollaan. Yksinäisyys taas altistaa masennukselle. Karanteeni marraskuisen loskan keskellä on ajatuksenakin ihan hirvittävä. Jaksamisen ongelmia on ollut myös toki lapsilla. Meillä isovanhemmat asuvat niin kaukana, ettei niiden luona voida piipahtaa pihalla vierailemassa, vaan sinne mennään kerralla viikoksi. Sydäntä särkee, kun lapsi kysyy, milloin oikein voidaan mennä ukin ja mummun luo? Meillä lapsilla on toisistaan seuraa, mutta yhdenlapsen perheissä on lapsi joutunut pahimmillaan leikkimään kuukausia itsekseen. Oman ikäinen seura on niin valtavan tärkeää, että eräässä viestissä kerrottiin, kuinka lapsi oli itkenyt vessan lattialla, että elämässä ei ole enää mitään järkeä. Minun oma sosiaalinen kuplani on siis väsynyt ja vihainen, vaikka suurin osa on terveitä ja töissä. On vaikea kuvitella tilannetta perheessä, jossa oli jo valmiiksi ongelmia. Miltä susta tuntuu?