Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Teatterikärpänen puri nokialaista Anitta Forssénia lapsena ja rakas harrastus jatkuu eläkkeelläkin – ”Niin lavalla kuin kulisseissakin ollaan luovuuden äärirajoilla”

Anitta Forssénin lapsuudenkotiin, tiedostavaan työläisperheeseen kuuluivat kiinteästi politiikka, laulu ja tanssi. – Vaarini ja hänen veljensä ja serkkunsa olivat Nokian työväen mieskuoron perustajajäseniä. Meillä on aina laulettu ja soitettu. Nuorena hehkuvana kommunistina 1970-luvulla lauloin ja soitin lyömäsoittimia itsekin. Osittain politiikan kautta Forssén päätyi myös teatterin pariin. – Olin 19-vuotias, kun Nokian työväennäyttämön ohjaaja Pauli Lehtonen kysyi minut koe-esiintymiseen. Siitä sitten heti näyttämölle. Kolmivuorotyö hoitajana teki teatteriharrastuksesta vuosiksi vaikeaa, mutta viisi vuotta sitten Forssén liittyi teatteriin uudelleen. – Kun jäin sairaseläkkeelle, mietin, mitä haluaisin tehdä. Saija Viljanen vihjasi, että näyttelijäyhdistys on perustamassa aikuisten teatteria. Teatteri veti mukaansa enemmän kuin politiikka, ja tein päätöksen jäädä pois aktiivitoiminnasta. – Teatteri on niin moninainen harrastus, se ei ole pelkkä näyttelemistä. Hyvä harrastus vanhoille päiville. Olen sanonut nuoremmille näyttelijöille, että kun olen vanha enkä muista enää mitään, ajakaa minut pois. Ruohonjuuritasolta näkee tarkemmin Parhaillaan Forssén tekee puvustusta Nokian näyttelijäyhdistyksen uuteen projektiin, Marttilan pirut-elokuvaan. Hänellä on elokuvassa myös kylähullun rooli. – Puvustuksen teko vaatii aikaa, luovuutta ja kärsivällisyyttä. Teatteriharrastuksessa Forssén nauttii erityisesti luovuuden rajojen rikkomisesta. – Meidän teatterissa tehdään paljon kantaesityksiä, joissa teksti on täysin uusi eikä sitä ole koskaan esitetty. Teemme kokeilevaa näyttämökuvaa, mikä on hyvin mielenkiintoista. Niin lavalla kuin kulisseissa ollaan luovuuden äärirajoilla. Forssén on ollut aktiivinen puoluepoliitikko vuodesta 1994 asti, vihreiden kunnanvaltuutettuna hän on kolmatta kautta. Nyt hän on jättäytymässä politiikasta pois. Politiikassa Forssénille tärkeää ovat sote-asiat, hoitajien työhyvinvointi, vanhukset ja mielenterveysasiakkaat. Hoitajana Forssén on kokenut näkevänsä ruohonjuuritasolta ne asiat, joita voisi parantaa. – Aika paljon joutuu huutamaan, mutta huutoa ei ole aina kuultu. Kun kotihoitoon satsattiin, vanhainkoteihin alkoi tulla huonokuntoisia vanhuksia ja hoitajamitoitus oli todella pieni. Valitin Valviralle, ettei hoitajamitoitus enää riitä. Kunta otti kopin ja hoitajien määrää nostettiin. Karjalaisenergiaa suvussa Forssén kokee ongelmaksi sen, ettei hoitotyötä arvosteta ja sen takia alalle ei ole tungosta. Hoitajat joutuvat tekemään yhä enemmän hoitotyön ulkopuolista työtä, mutta hoitajien määrää ei lisätä samassa määrin. – Muissa maissa korona-aikana hoitajat ovat saaneet muutakin korvausta kuin taputusta ja kukkia. Kotisairaanhoitoon muka satsataan, mikä tarkoittaa sitä, että omaiset hoitavat. Mutta kaikilla vanhuksilla ei ole omaisia. Kankaantakana asuvan Forssénin päivät ovat eläkkeelle jäämisen jälkeenkin olleet aktiivisia. Hän uskoo energisyyden johtuvan karjalaisesta perinnöstä. – Herään todella aikaisin ja lähden kävelylle tai uimaan. Olen suorittajaihminen, päivät kuluvat kaikenlaista tehdessä. Herään kuudelta ja menen yhdeksältä nukkumaan, ei siinä välissä juuri taukoja ole. Haluan koko ajan oppia ja kokea lisää. Mummoni oli karjalainen ja hyvin aktiivinen ihminen, onkohan se perintötekijä vai opittu tapa. Lapsenlapsista iloa ja autuutta Forssénilla on kaksi lapsenlasta, joita hän haluaa tavata mahdollisimman usein. – Toinen on kaksi ja puolivuotias, toinen on kahdeksan kuukautta. Käymme vauvauinnissa kerran viikossa. Odotin lapsenlapsia monta vuotta, ja kun he syntyivät, olin myyty. Forssénin suosikkipaikka Nokialla on Vihnusjärvi, jossa hän käy kävelemässä ja uimassa. Muutenkin hän kuvailee Nokiaa hyväksi asuinpaikaksi. – Se on niin kaunis paikka, joka vaihtuu päivien ja vuodenaikojen mukaan. Nokialle on aikoinaan tullut niin paljon tehdastyöläisiä eri seuduilta, joten tämä on tällainen sulattamo. Erilaiset ihmiset ja harvinaisen kaunis ympäristö ovat rikkaus. Edit 10.8. klo 14.27: Korjattu Nokian työväen mieskuoro ja työskentely valtuutettuna - ei kolmatta vuotta vaan kolmatta kautta. Edit 11.8. klo 15.49: Korjattu pois ”demarinuoret”, sellaiseen ryhmään Forssén ei ole kuulunut.