Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Kulutuspropagandan uhrit

Tuntuuko sinusta kummalliselta, että päättäjien ja tutkijoiden ja ekonomistien sanavalinnoissa olemme kuluttajia? Sanavalintojen taustalla on kuluttamisen ideologia, jonka ydin on kansantalouden kasvu. Kansantalouden kasvutarpeella selitetään yhteiskunnan koko palvelutuotanto. Hallituksen – nykyisen ja kaikkien edellistenkin – budjetti keskittyy kasvun rakentamiseen. Pitäisikö sen sijaan keskittyä kulutuksen pienentämiseen? Meillä on käsissämme ihmiskunnan historian pahin saastumisongelma ja ilmastonmuutos, jonka juurisyy on kulutuksen lisääminen. Se tarkoittaa materiaalien ja energian kulutuksen ja jätteentuotannon jatkuvaa kasvua. Silti lisäämme kulutusta! Sinulle voi tulla yllätyksenä, että muoti on kolmanneksi pahin saastuttaja maailmassa. Indonesian kemikaalijoet syntyvät tekstiilitehtaiden puhdistamattomista kemikaalijätteistä, Aral-järvi on käytännössä kadonnut puuvillaviljelmien vaatiman veden vuoksi. Maailma saastuu ja vesivarannot hupenevat, jotta me voisimme ostaa halpoja puuvillafarkkuja ja pikee-paitoja nykyisin jo 52 sesongin innoittamina. Ei kovin moraalista! Terapeuttisin hetki omassa maailmassani oli kevään ja kesän ”etninen puhdistus”; Myin asuntoni ja kaiken tavaran astiastoja myöten ja valtaosan vaatteistani rahtasin kirpparille ja keräykseen. Miten vähällä voinkaan tulla toimeen! En tosin tehnyt operaatiota moraalisista tai ympäristösyistä, en minä nyt sentään niin kunniallinen ihminen ole, vaan olin aikeissa muuttaa talveksi ulkomaille. En muuttanut – ainakaan vielä - mutta jatkan minimaalista elämääni. Meille tuputetaan kuluttamisen tuomaa onnea. Asuntojen metsästäjät, Skandinavian kaunein koti tai Bachelor yms. stereotypiaohjelmat houkuttelevat meitä kuluttamaan, hankkimaan vielä enemmän. Tuotteiden tekninen vanhentaminen tahallisesti kulutuksen lisäämiseksi alkoi hehkulampppufirmojen kesken Sveitsissä pidetyssä salaisessa kokouksessa joulukuussa 1924. Olisiko siinä hitusen toivoa, että EU:ssa on alettu puhua vaatimuksista lisätä tuotteiden teknistä ikää radikaalisti? Heikki Lindevall