Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nuorten viestimitalit ratkottiin Nokialla

YLEISURHEILU Tapio Rautavaaran kenttä toimi näyttämönä ja NoU järjestäjänä tämän vuoden 9-15- vuotiaiden yleisurheilijoiden Hämeen piirin sisulisäviesteissä. Paikalla oli 383 nuorta yleisurheilijaa ja huoltojoukot päälle. – Tämä oli seuran tämän kesän viimeinen iso rypistys. Kaupungilta tilatut valmistelut olivat taas hyvässä mallissa ja itse kisatkin sujuivat mallikkaasti, kertoo kilpailun johtaja Rami Helenius . – Lasten kisoissa toimitsijoiden roolina on toimia ohjaten ja opastaen. Ei niin, että tulee hylkäyksiä vaikkapa vaihtosäännöissä. Heleniuksen mukaan uusitulla kentällä voisi viikottaisten harjoitusten lisäksi kilpailuja olla kesän mittaan useamminkin. – Toisaalta viitisen isompaa tapahtumaa kesän aikana on kuitenkin sopiva määrä. Sen useammin ei järjestelyväkeä voi oikein kuormittaa. Kisoja on lähialueilla myös aika paljon. Tiheällä järjestelytahdilla ei ole takeita, että saadaan kilpailijoita tarpeeksi mukaan. NoU oli mukana viidessä lajissa. Tyttöjen 13-sarjassa viestinelikko Peppi Seppänen, Helmi Haavisto, Noora Koskinen ja Linnea Salo otti 4 x 600 metrin viestissä pronssia loppuajalla 7.44,56. 4 x 100 metrillä vähän eri joukkueella juossut nelikko Peppi Seppänen, Helmi Haavisto, Lumi Seikkula ja Linnea Salo oli omassa erässään neljäs ajalla 58,11. Piirinmestaruuskultaa 1 000 metrillä heinäkuun lopussa voittanut Helmi Haavisto on tyytyväinen kilpailukauteensa. – Tosi hyvin on kulkenut. Ennätyksiä on tullut useilla eri matkoilla, varsinkin kestävyysjuoksuissa. Tykkään juosta myös lyhyitä matkoja, vaikka 1 000 metriä onkin lempparini, hän kertoo. Tyttöjen 11-sarjassa NoU:n nelikko Maija Honkonen , Elma Ritala , Reea Hiitelä ja Jenna Järvenmäki juoksi omassa erässään kuudenneksi 4 x 50 metrillä ajalla 36,73. – Aika hyvin meni ja viesti on mukavaa, kun juostaan joukkueena, nelikko lausuu. – Kapula vaan oli liian lihava. Vaihtoja oli harjoiteltu, mutta pienemmällä kapulalla, lisää Maija Honkonen. Tutummalla ”nakkikapulalla” saman nelikon viesti sujui vielä paremmin 4 x 600 metrillä. Loppuaika 8.38,35 toi kokonaistuloksissa neljännen sijan. Poikien 13-sarjassa NoU:n joukkue Aku Järvelä, Matti Köykkä, Elmeri Autio ja Arto Mäkelä juoksi 4 x 100 metrillä omassa erässään kolmanneksi. Loppuaika 60,83 ei kokonaistuloksissa aivan riittänyt mitaliin asti. Pyrintöä edustava Antti Sainio urakoi kolmessa viestissä. 4 x 80 metrin aidoissa ja 4 x 800 metrillä tuli ykkössijat, 4 x 100 metrillä hopeaa. Edit. 26.8. kello 8.21. Jutusta on korjattu 50 metrin viestin kuvateksti. Toinen henkilö oikealta on Reea Hiitelä. Tekstissä luki aikaisemmin virheellisesti Elmeri Aution nimi.