Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Perheiden neuvontapalvelu tulee todelliseen tarpeeseen – avun hakemisen pitää tuntua helpolta

Nokian perhekeskuksessa avautui tällä viikolla tärkeä uusi tukipalvelu lapsiperheille. Kyseessä on kertaluonteinen neuvonta- ja ohjausaika perheille. Nokia on turvallinen kaupunki lasten ja nuorten kasvaa. Silti perheiden elämässä tulee vastaan monenlaisia huolenaiheita ja ongelmia. Viime aikoina esillä ovat olleet muun muassa lasten ja nuorten turhautuminen ja syrjäytyminen, jotka näkyvät lisääntyvinä mielenterveysongelmina ja käyttäytymishäiriöinä. Ratkaisemattomina nämä voivat vaikuttaa myös lapsen tulevaisuuteen. Lasten hyvinvointi ei ole irrallaan koko perheen hyvinvoinnista. Tämä on onneksi alettu ottaa huomioon esimerkiksi neuvoloiden toiminnassa. Jos perheellä on isoja murheita, lapsikin aistii ne ja voi alkaa oireilla. Tästä syntyy helposti kierre, joka tekee perheen tilanteesta entistä raskaamman. Kun huoli herää, apua pitää saada nopeasti. Tällöin vältetään tilanteen paheneminen. Omia tukiverkkoja ei aina ole tai heistä ei ole apua juuri tähän asiaan. Ulkopuolisen ammattilaisen näkemys voi avata uusia näkökulmia. Kertaluonteinen neuvonta-aika on perheille tärkeä mahdollisuus käydä keskustelemassa ja pohtimassa ratkaisuja. Joskus tarvitaan järeämpiä toimia; joskus yksi käynti riittää. Tärkeää on, että avun hakeminen tuntuu helpolta ja vaivattomalta. Voi myös tuntua helpottavalta, ettei käynnin perusteella lähtökohtaisesti aloiteta perhekeskuksen asiakkuutta.