Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Jerkka Virtanen, Tomi Markkola ja Johanna Debreczeni kannustavat nokialaisia - julkaisemme artistien ainutlaatuisia videoterveyksiä

Murehtiminen ei kannata, sillä murehtiminen ei muuta olosuhteita. Näin muotoili Markku Aro tunteitaan korona-ajasta haastattelussamme. – Aika erikoinen tilanne, joka on jokaisen elämässä ensimmäistä kertaa, Markku Aro sanoi. Markku Aro ja Pasi Heino ovat välittäneet meille nokialaisille myös oman, henkilökohtaisen videotervehdyksensä, jossa he laulavat ja soittavat. Pyysimme heidän lisäkseen myös muita nokialaisia tai nokialaislähtöisiä muusikoita ja laulajia mukaan kannustamisen rinkiin, välittämään omat henkilökohtaiset tervehdyksensä ja viestinsä juuri meille nokialaisille, tänä poikkeuksellisena aikana. Kalenterit tyhjinä mutta toivoa on Moni paikallinen artisti on joutunut perumaan keikkansa koko kesän ajalta ja työtilanne vaikuttaa synkältä. – Täytyy sanoa, että olen onnellinen nyt, että minulla on toinenkin ammatti ja aika hyvin myös töitä, omaa graafisen alan suunnittelutoimistoaan johtava Jerkka Virtanen sanoo. – Heinä-elokuulta on vielä toistaiseksi keikkojakin. Välitämme artistien terveyksiä ja kuulumisia verkkosivuillemme ja lehdessä tilaajille kevään ajan. Tulet näkemään ja kuulemaan muun muassa seuraavien tähtien toivotuksia: tangotähdet Johanna Debreczen i ja Tomi Markkola , Voice of Finland -voittaja Jerkka Virtanen, A.Aallon rytmiorkesterin solisti Vesa Järvensivu - ja monia muita. Julkaisemme artistien ainutlaatuisia tervehdyksiä tilaajaetuna huhtikuun ajan lehdessä ja verkkosivuillamme. Kenen paikallisen artistin henkilökohtaisen tervehdyksen sinä haluaisit kuulla? Kerro meille, niin välitämme viestin! Voit kertoa toiveesi alla olevassa kommenttikentässä.