Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mikä Lauttalan koulu? Ossi Virtanen kirjoitti muistojaan nyt yli 100-vuotiaasta opinahjosta: – ”Lapsen silmissä kaikki näytti valtavan isolta”

Lauttalan kansakoulu valmistui Haavistolle vuonna 1916. Syksyllä 1952 seisoin itse ensi kertaa koulun pihassa kymmenien muiden lasten kanssa. Koulut olivat taas alkaneet ja olin menossa kolmannelle luokalle. Koulurakennus ja sen edessä oleva, tiheän kuusiaidan ympäröimä pihamaa näyttivät lapsen silmin katsottuna valtavilta. Samoin pihassa kohonneet korkeat puut. Pihan laidassa sijaitsi "keittola" eli rakennus, jossa ruokailtiin ja jossa asui myös pari opettajaa. Aivan pihan perällä olivat vielä talonmiehen asunto sekä puuliiteri ja ulkohuussit. Siinä siis lyhyesti pihapiirin puitteet. Mennessämme koulun sisälle, luokkahuoneeseen, näytti sekin valtavalta. Katto oli korkealla ja seinät kaukana toisistaan. Leveä liitutaulu hallitsi luokan etuseinää. Meidän luokallamme oli reilut 30 oppilasta, tyttöjä ja poikia. Pulpetteja oli kahdenlaisia, isoja ja pieniä. Lyhyemmät oppilaat istutettiin tietysti eturiviin ja pieniin pulpetteihin. "Korstot" puolestaan saivat paikkansa hieman taaempana isoine pulpetteineen. Kunnioitettu opettaja Unto Saha Opettajamme oli Unto Saha . Hän asui perheineen keittolarakennuksessa. Sieltä mies käveli aina aamuisin pihan poikki koululle meidän nappuloiden seuratessa arkana hänen asteluaan. Unto Saha oli arvostettu ja kunnioitettu opettaja. Joskus ankarakin, mutta silti oikeudenmukainen. Hänen opetuksensa oli asiallista ja meni helposti perille. Unto Saha oli myös musiikki- ja laulumiehiä. Hän johti kuoroja ja lauloi itsekin rivijäsenenä mieskuorossa. Niinpä meidänkin luokallamme Olavi Pesosen Kansakoulun laulukirja tuli erittäin tutuksi. Koulujen väliset henkiset mittelöt Tuohon aikaan järjestettiin usein, miltei vuosittain, koulujenvälisiä henkisiä kilpailuja. Niinpä eräänä vuonna meidänkin luokaltamme piti valita edustaja lauluun. Vastakkain valinnassa olivat tämän kirjoittaja ja Mäkisen Mikko . En muista, minkä laulun itse lauloin, mutta Mikko veti tuon ajan ykköshitin, Istanbulin, niin että seinät raikuivat. Luokan enemmistö valitsi edustajaksi kuitenkin minut. Se oli väärä valinta. En pärjännyt itse kilpailussa ollenkaan. Luulenpa, että Mikon Istanbul olisi ollut kovaa valuuttaa noissa mittelöissä. Aika reilusti kuumetta Luokallamme oli myös poikakaksikko, jotka asuivat naapuruksina. He tulivat aina aamuisin yhdessä kouluun. Eräänä aamuna toinen heistä puuttui. "No, mihinkäs kaveri jäi? " kysyi opettaja Saha. "Sillä oli kuumetta", vastasi poika. "Paljonko sitä sitten oli?" jatkoi opettaja kyselyään. Hieman epävarma vastaus kuului: "Mää en oikein tiärä, mutta kai sitä jotain parikytäviis oli." Haarukkaa ja veistä ei tarvittu Kouluruokailu tapahtui keittolarakennuksessa ja listalla oli aina tuolle ajalle ominaista kouluruokaa: hernekeittoa, perunasoppaa sekä erilaisia puuroja ja vellejä. Haarukkaa ja veistä ei koskaan tarvittu, mutta hyvin lusikkaruuatkin kelpasivat. Toki makuasioista joskus ehkä kiisteltiin ruokakupin silti tyhjentyessä. Liikuntatunnilla koulun pihassa pelattiin pesäpalloa ja yleensä tila riittikin. Koulun "kunkku" tässä lajissa oli Lehtosen "Pantsa" , isokokoinen yläluokkien poika, joka iski pallon usein niin pitkälle, että "talkkarin" ikkunat olivat vaarassa. Vahinkoa ei kuitenkaan tiettävästi päässyt tapahtumaan. Välitunnit vietettiin, totta kai, koulun pihamaalla. Siellä leikittiin ja keinuttiin, kiipeiltiin ja touhuttiin, kuka teki mitäkin. Ketään välituntivalvojaa ei koskaan ollut, mutta ei kai tarvittukaan. En muista, että koulukiusaamisesta olisi milloinkaan puhuttu. Koululla käymässä Koulunkäynti Lauttalassa loppui vuonna 1988 ja nykyisin tilat ovat työväenopiston (nyk. Pirkan Opiston) käytössä. Luokkatoverini Tertun kanssa saimme tilaisuuden käydä katsomassa entistä opinahjoamme. Tuttuja olivat tilat. Katto oli kuitenkin tullut alemmaksi ja seinät lähentyneet toisiaan vai olimmeko kenties itse kasvaneet? Pulpetteja ei myöskään enää ollut. Entisen luokkamme ovessa luki nyt "grafiikka" ja toinen luokkahuone oli muuttunut "tanssisaliksi". Liikuntasali oli täynnä kangaspuita ja poikien puutyöluokka toimi varastona. Luokkien uunit ja lattiat näyttivät sentään entisenlaisilta, samoin yläkertaan vievät portaat. Vuosikymmenien takaiset muistot palasivat elävästi mieleen kierrellessämme koululla. Eräs tärkeä asia kuitenkin puuttui: sitä entisajan kouluille tuttua ominaishajua ei enää ollut. Ulkona, koulun pihamaalla seistessämme, huomasimme että sekin oli pienentynyt. Mutta mehän katselimmekin pihaa noin metriä korkeammalta kuin 60 vuotta sitten! Vuonna 2016 Lauttalan kansakoulu täyttää 100 vuotta. Se on näytellyt merkittävää ja tärkeää osaa nokialaisessa kouluhistoriassa. Vuosien saatossa sadat lapset ovat ottaneet siellä ja sieltä ensi askeleitaan opin ohdakkeisella polulla. Totuuden nimessä koulurakennus kaipaisi kyllä nyt hieman kohennusta ja korjausta, sekä ulkoa että sisältä. Niitä 100-vuotisjuhliakin voitaisiin sitten viettää arvoisissaan puitteissa. Artikkeli on julkaistu Nokian Uutisissa ensimmäisen kerran heinäkuussa 2012.