Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tapsan Tahtien iltakonsertit myytiin loppuun – yhteensä kävijöitä oli 11 000

Tapsan Tahtien iltakonsertit perjantaina ja lauantaina olivat loppuunmyytyjä. Yhteensä kävijöitä oli järjestäjien mukaan noin 11 000. – Artistit kokevat tapahtuman, yleisön ja tunnelman mukavaksi. Tänne on aina kiva palata. Onkin äärimmäisen hienoa, että saamme vuosittain Nokialle esiintyjiksi Suomen eturivin tähtiä, tuottaja Jukka Heinämäki Tahteja järjestävästä Onnensirkuksesta sanoo. Tapsan Tahdit tarjosi lauantaina maksutonta päiväohjelmaa, jossa nähtiin myös paikallisia esiintyjiä. Tämän vuoden uutuutena oli perheille suunnattu Onnimanni-päivä, joka järjestettiin yhteistyössä MLL Nokian yhdistyksen kanssa. Tapahtuma järjestettiin Nokialla nyt 33. kertaa. Iskelmä-Finlandia-palkinto jaettiin puolestaan 18. kertaa. Sen sai Vicky Rosti. Tapsan Tahteja vietetään jälleen ensi vuonna 6.–8. elokuuta.