Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Nokian KrP:n kolmikko lähtee hakemaan Kanadasta kultaa –Nuorten salibandyn MM-kisat käynnistyvät ensi viikolla

KrP:n onnistunut ensimmäinen kausi A-poikien SM-sarjassa ja hyvät otteet myös Salibandyliigan peleissä toivat palkintona seuran vuonna 2000 syntyneiden kolmikolle Sami Savolaiselle , Jere Mattilalle ja Elias Siiralle paikan nuorten U19 (alle 19-vuotiaiden) MM-kisoihin Kanadaan. Suomen maajoukkue kokoontui leirille Eerikkilään vappuna ja jatkoi sieltä suoraan kisapaikalle Kanadan Halifaxiin. – On hienoa ja suuri kunnia päästä edustamaan Suomea. En ole ennen päässyt reissaamaan lajin parissa noin kauas. Tavoitteena on tuoda kulta kotiin kisojen päätteeksi, Savolainen tuumii. Hän tehoili A-poikien SM-sarjassa 16 maalia ja 8 syöttöä. Nuorten kauden loppupeleissä hän ei ollut mukana, kun kevään pelit jatkuivat pelkästään edustusjoukkueen riveissä. Miesten liigassa hän iski runkosarjassa tehot 4+3, pudotuspeleissä 1+3. ”Yhtään ei voi antaa siimaa” Savolaiselle paikka MM-joukkueeseen tuli vasta loppuvaiheessa, sillä hän pääsi maajoukkueleiritykseen vasta helmikuussa. Kun leiri meni hyvin ja myös otteet KrP:n edustuksen loppupeleissä sujuivat, irtosi kisalippu Kanadaan. Suomi on rankattu kisojen ykköseksi. Avauspelissä on vastassa Sveitsi, jonka ennakkoranking on 4. Alkusarjan muut vastustajat ovat Norja (9.) ja Latvia (5.). – Tiukkoja pelejä voi olla luvassa jo alkusarjassa. Hereillä pitää olla, yhtään ei voi antaa siimaa. Sveitsi-peli jo näyttää paljon suuntaa, Norja ja Latvia ovat vähän arvoituksia. – Tiukka MM-setti on joka tapauksessa luvassa, se on ihan varma. Kyllä oma toive on olla isossa roolissa läpi turnauksen, KrP:n hyökkääjälupaus miettii. Mattila vannoo joukkuepelin nimeen Jere Mattila nousi KrP:n liigajoukkueen vakipuolustajien joukkoon jo toissakaudella. Päättyneellä kaudella peliminuutit olivat jo isoja ja loppupeleissä hän esiintyi ykköspakkiparissakin. – Joukkueen tavoite on kulta. Hyvä tulos syntyy, kun tehdään yhteistä juttua. Silloin tulee yksilöillekin onnistumisia. Myös Mattilan pistesaldo viime sarjakaudelta oli varsin hieno. Puolustajan paikalta syntyi A-poikien runkosarjassa tehot 6+7, miesten liigassakin runkosarjassa 5+8. – Hyvillä mielin lähdetään matkaan ja hakemaan uusia kokemuksia. Peli kerrallaan pitää edetä kohti tavoitetta eli mestaruutta. Kulta on tavoitteena, mutta sitä pitää tavoitella vain peli kerrallaan edeten. Sveitsi on kova heti avausvastustajana. Kolme peliä kolmessa päivässä Nuorten MM-kisat alkavat Suomen osalta keskiviikkona 8. toukokuuta Sveitsiä vastaan. Torstaina Suomi kohtaa Norjan ja perjantaina Latvian. Suomi on hallitseva nuorten maailmanmestari. Edellisissä, Ruotsin Växjössä pidetyissä kisoissa Suomi nousi välierissä Sveitsiä vastaan 3–6-tappioasemasta jatkoajan kautta voittoon. Finaalissa kaatui Ruotsi 7–4.