Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nokialainen Päivikki nauttii yrittäjän arjesta erikoisessa, yritysten rakentamassa kaupungissa Intiassa – ”En lähde yksin ulos pimeällä, ja muutenkin maalaisjärjellä pärjää pitkälle”

Heinäkuinen päivä on valjennut kuumana ja kosteana Intian Gurgaonissa. Kaupunkia lähestyvät monsuunisateet tekevät olon välillä jopa tukalaksi, mutta Päivikki Väkiparran äänestä kuultaa hymy. Tottahan toki, sydän kaipaa välillä Suomea ja etenkin Nokian raikasta vihreyttä ja hiljaisuutta, mutta juuri nyt elämä ”jossain siellä kaukana” tuntuu hyvältä. Reilu vuosikymmen takaperin nuorelle nokialaisnaiselle ei olisi tullut edes mieleen, että tänä päivänä hän asuisi Delhin kupeeseen kasvaneessa ”business hubissa”, eli yksityisten yritysten rakentamassa miljoonakaupungissa, ja johtaisi siellä omaa yritystään. Mutta niin se polku on rakentunut, ensin Helsinkiin opiskelemaan, sieltä Intian Chennaihin, sitten taas muutamaksi vuodeksi Suomeen ja lopulta Delhin ja Singaporen kautta Gurgaoniin. – Olen sopeutuvainen luonne, ja vaikka aluksi jo pelkkä kulttuurillinen muutos tuntui valtavalta, kotiuduin nopeasti. Meluisaan ja täyteen pakattuun Delhiin en enää muuttaisi, mutta täällä ympärillä on sentään vähän vehreyttäkin. Gurgaonissa on myös verrattain rauhallista, etenkin Väkiparran asuinalueella, joka on ikään kuin aitojen sisään rakennettu pieni kaupunki kauppoineen. Ei hän tosin ole muutenkaan tuntenut milloinkaan oloaan Intiassa turvattomaksi, sillä maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Naisten ei esimerkiksi kannata lähteä yksin ulos pimeällä, ja jos mahdollista, autolla kulkevan kannattaa palkata paikallinen kuljettaja, sillä liikenne on suorastaan kaoottista. – Naisia kunnioitetaan kyllä ja ulkomaalaisia yrittäjiä arvostetaan, mutta köyhyyttä on täällä valtavasti ja niillä alueilla on levottomampaa. Täällä on edelleen vahva luokkajako, ja siksi sanon nyt näin, että on täysin normaalia, että keskiluokkaisillakin on kotiapulaisia tai autonkuljettaja. Oma yritys toimii markkinapaikkana Väkiparta sanoo haaveilleensa jo nuorena Suomea suuremmista kuvioista, mutta ulkomaille muuttamisessa tuntui kohtalokin puuttuvan peliin. Hän opiskeli vielä Haaga-Heliassa tavatessaan nykyisen aviomiehensä, tuolloin Nokia-yhtiössä työskennelleen Rahulin, jonka työt veivät pian pariksi vuodeksi takaisin Intiaan. Väkiparta luki opintonsa loppuun, ja siinä vaiheessa ikävä oli kasvanut jo niin suureksi, että hän päätti muuttaa Rahulin luo työkomennuksen loppuajaksi, muutamaksi kuukaudeksi. Chennaista pariskunta palasi Suomeen, sitten he muuttivat taas, eivätkä oikein osanneet päättää, mihin haluaisivat asettua. – Sitten Rahul ryhtyi yrittäjäksi, ja muutettuamme Gurgaoniin minäkin päätin, että haluan jotain omaa, jossa voin tehdä minulle tärkeää työtä. Olin vaikuttunut siitä, miten helppoa täällä on teettää vaatteita uskomattoman taitavilla artesaaneilla, joten päätin ryhtyä vaatesuunnittelijaksi, Väkiparta nauraa. Maalis–huhtikuun vaihteessa syntyi Maleini, jonka ydinajatus oli yksinkertainen. Väkiparta hankkisi verkostoja ja valitsisi kumppaneikseen lähialueella asuvia, motivoituneita ja kekseliäitä kankaiden ja vaatteiden valmistajia. Hän suunnittelisi mallit ja kuosit itse, ja loisi verkkoympäristön, josta asiakkaat voisivat tilata vaatteita haluamistaan kankaista ja omilla mitoillaan. Vaatteet valmistettaisiin laadukkaista materiaaleista ja vasta tilauksesta, sillä tavoitteena olisi kunnioittaa kestävän kehityksen arvoja ja vähentää tekstiiliteollisuudesta aiheutuvia päästöjä. – Täällä on mielettömän paljon kädentaitoa, mutta vain harvalla yrittäjällä on kykyjä tai resursseja tehdä kauppaa verkossa. Maleini toimii markkinapaikkana, jonka laajentamiseen ja markkinointiin olemme nämä muutamat kuukaudet keskittyneet. Kauppa on lähtenyt vetämään mukavasti jo useammassa maassa, Yhdysvalloissa etunenässä. Väkiparta uskoo ihmisiä kiehtovan paitsi mittatilaustyönä valmistettujen vaatteiden yksilöllisyys, myös erilaiset luonnonmateriaalit. Maleinin vaatteissa käytetään paljon pellavaa, ja yritys on tuomassa markkinoille muun muassa aloe verasta, maidosta ja ruusun terälehdistä luonnonmukaisesti valmistettuja kankaita. – Lisäksi tapasin juuri yhden ihmisen, joka värjää ja painaa eukalyptuksesta, maissista ja appelsiininkuoresta valmistettuja kankaita ilman kemikaaleja. Kankaat olivat kestäviä ja tunnultaan kuin silkkiä. Markkinat, mahdollisuudet ja kasvava talous Maleinissa työskentelee viiden hengen tiimi, jota Väkiparta tapaa noin kerran viikossa. Muun ajan, kumppanitapaamisia lukuun ottamatta, hän työskentelee aikaa säästääkseen kotona, sillä Maleinin toimistoon puolentoista tunnin ajomatka. Työpäivät venyvät muutenkin yleensä aamun tunneista iltaan asti, mutta sehän on vain maan tapa. Ja yrittäjällä on puolellaan se etu, että aikataulunsa saa suunnitella itse. Enää Väkiparta ei myöskään tunne kiusausta jättää työtehtäviä seuraavalle päivälle, sillä hän on oppinut, että silloin on aina vastassa uudet kuviot. – Intiassa on markkinat, mahdollisuudet ja kasvava talous, mutta ei Gurgaon meidän loppuelämämme unelmapaikka ole. Aina silloin tällöin haaveilen siitä rauhallisesta järvenrantamökistä, jossa saisimme olla ihan yksinämme, mutta tuskin osaisin enää asua Nokian kaltaisessa pikkukaupungissa. Mutta Suomessa, miksei, ehkä sitten jonakin päivänä. Päivikki Väkiparta. Kotoisin Nokialta, muutti miehensä kanssa viime marraskuussa Intian Gurgaoniin. Perusti Gurgaonissa oman vaatealan yrityksen, joka sai nimekseen Maleini. Valmistunut tradenomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta.