Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tekstareissa tänään: ”Yh-vuorotyöläisen lapsi putosi kunnallisturvaverkosta koulun alkaessa”

Missä ovat aurausmerkit? Niiden puuttuminen viime talvenakin aiheutti lukuisia ojaan ajoja, koska auraaja oli hyväuskoisena kuvitellut auraavansa tietä ja levitti tieuraa aina ojan asti. Ke 13.11. kolumni ei herättänyt syyllistymistä vaikka yksinhuoltaja olenkin, suku- ja naapuriapu olivat hyvin tärkeät ja tarpeelliset varsinkin alakouluikäisen lapsen kanssa. Yh-vuorotyöläisen lapsi putosi kunnallisturvaverkosta koulun alkaessa. Mutta talouspuolessa näen yh:n ja kaupungin kohdalla yllättäin samankaltaisuuksia. Maksuja tulee, suurempien rahanmenojen kohteita riittää. Eikä siihen auta kuin laina ja tiukka talous. Juuri nyt olen tyytyväinen Nokian tuloveroprosentin korotukseen, sitä tarvitaan todella ja se on meille kaikille, kouluista terveyskeskukseen. Mikäli valtiolta tulee verotilityksiä otamme ne kiitollisina vastaan, eivät nekään miksikään ylimääräiseksi rahaksi jää, vaan käyttöön tulevat, kaupunkilaisten hyväksi. Kirjoita viestin alkuun sanat NU ASIA ja sen jälkeen viestisi. Lähetä viesti numeroon 17192. Jätä oma nimesi toimituksen tietoon. Viestin hinta on 0,85 euroa.