Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Mopo on koiraksi kova äijä - kaivinkonekuljettajan nelijalkainen työkaveri on tuttu näky ohjaamossa

Jalkahiestä taitaa tulla sille kodikas olo, vitsailee Rauno Mäki-Lohiluoma . Kaksikon työpariura on kestänyt jo jotakuinkin 15 vuotta. Tänä aikana Moposta on tullut niin tuttu näky kaivinkoneen ohjaamossa, että monet kutsuvat Mäki-Lohiluomaakin vain ”siksi kaivinkoneäijäksi, jolla on se kiva koira, se Mopo”. Ei kukaan oikein tahdo muistaa, että koiran isännälläkin on nimi, vaikka Rane yhtä lyhyt ja ytimekäs onkin. Mopo on Ranen mukaan siitä erikoinen jackrussellinterrieri, että sillä pysyy järki matkassa mukana. Myös silloin, kun ohi lampsii naapurin kissa, tai kettu mennä vilistää metsässä. Kyllähän se toki rusakon tai ketun perään saattaa joskus lähteä, mutta ei se niitä kiinni saa, kun ei taida tosissaan edes yrittää. Oravat ovatkin sitten ihan toinen juttu, sillä niillä ja Mopolla tuntuu olevan vuodesta toiseen pyhä vihanpitosopimus. – Kerran se on saanut oravan kiinni, mutta se oli kyllä oravan oma vika. Oltiin yhdellä työmaalla, ja se pottuili Mopolle koko päivän, heitteli sitä kävyillä ja säksätti. Kun se vilahti puusta talon alle, Mopo painoi perässä ja se oli sen oravan tarun loppu. Normaalisti työpäivän aikana, jollei oravahippaa lasketa, Mopo pysyy tiukasti Ranen vierellä. Työmaillakin se oppii heti, missä tontin rajat menevät, eikä poistu sallitulta alueelta. Mutta on siinä se toinenkin puoli, kun heittäydytään vapaa-ajalle. Silloin Mopo voi lähteä keulimaan. Ja saunoessa sillä tahtoo joskus lähteä mopo käsistä, ja erään suomalaisen artistin sanoja väljästi mukaillen se on yleensä ”lauteil eka, lauteil vika”. Kemiat natsaavat yhteen Mopo on oikeastaan aika täydellinen paketti, koska sillä ja Ranella natsaavat loistavasti yhteen niin huumorintaju kuin työmoraalikin. Tai no, jälkimmäinen on Mopolla ehkä vähän turhankin tiukka, ainakin näin talvisaikaan. Kun Rane ei enää auraa lumia talvisin, sen aika uhkaa käydä välillä pitkäksi. Silloin se voi hypätä vaikka kaivinkoneen kauhan päälle ihmettelemään, että miksei jo mennä duuniin. Se ei oikein ymmärrä, että jos vuodet raksuttavat ihmisen iässä laskettuna lähempänä sataa, voisi jo vähän hellittääkin. Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Pikkupentuna Mopo kulki kiltisti Ranen rinnuksilla haalarin sisällä, keräten kylillä ihastuneita huudahduksia kurkkiessaan kauluksesta. Se oli ollut Ranella kaksi päivää, kun se ensimmäisen kerran pääsi tällaisessa kyydissä mukaan auraamaan lumia. Silloin elettiin tapaninpäivää, Rane muistaa, sillä Mopo oli tullut taloon elokuvatyyliin joululahjapaketissa. – Se oli juuri sellainen klassinen tilanne, että ravistin varovasti pakettia ja pelästyin hemmetisti, kun siellä liikahti joku. Ajattelin, että siellä on hamsteri tai jokin muu vastaava. Mutta Mopohan se sieltä kurkisti. Mopon piti muuten alun perin olla vain koiran työnimi, kennelissä pennulle annettu. Mutta mitä enemmän Rane sitä katseli, sitä enemmän kontrasti alkoi huvittaa. Pikkuruinen, lähes vitivalkoinen ja ylettömän söpö hauveli on niin kaukana mörisevästä moottoripyörästä kuin olla ja saattaa. Mopolla on markkinoilla kysyntää Pappa-Mopoksi sitä sen sijaan voi ihan tosimielellä kutsua. Mopolla on ollut markkinoilla näet sen verran kysyntää, että pentueita on sen avulla saatettu alulle useampi. Kerran jopa oikein romanttisesti, kevään korvalla omenapuun alla, Rane virnistää. Se oli silloin villissä nuoruudessa. Aikaa siitä on jo vierähtänyt sen verran, että pennunpentujakin on ”papalle” jo ehtinyt ilmaantua. – Onhan se siis siinäkin mielessä aika äijä, Rane nauraa, nappaa koiran kainaloonsa ja istahtaa vaaleanpunaisen maasturin ratin taakse. Äijämeininki alkakoon. ”Ravistin varovasti pakettia ja pelästyin hemmetisti, kun siellä liikahti joku. Ajattelin, että siellä on hamsteri tai jokin muu vastaava.” Juttu on julkaistu aiemmin helmikuussa 2019.