Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Pyrylle rutiinivoitto Porissa – Päävalmentaja: ”Tällä kertaa ruuti oli kuivaa”

Pyryn kiekkomiehet vierailivat keskiviikkoiltana Porissa Karhu HT:n vieraana. Ottelu oli koko ajan nokialaisten hallinnassa, mutta kun nöyryys puuttui maalin edessä, tuli ottelusta tiukka vääntö. Karhu HT saa olla tyytyväinen tappioon maalein 3–4 (1–1, 1–2, 1–1). – Alku oli hyvää ja jalkoja riitti. Avausmaalin jälkeen tuli jonkin verran virheitä ja kotijoukkue pääsi tasoittamaan vain viisi sekuntia ennen avauserän loppua, päävalmentaja Niko Raiskio sanoo. Esimerkiksi toisessa erässä torjunnat olivat 12–4. Pyry sai erän alussa reilun minuutin aikana kolme kahden minuutin jäähyä. Viimeisen aikana kotijoukkue sai 2–1-johto-osuman. – Meillä oli erän aikana paikkoja vaikkapa viiteen kuuteen lisämaaliinkin. Mutta tällä kertaa ruuti oli kuivaa. Laitila sairauslomalle Toisen erän jälkeen erätauolle lähdettiin 2–3-tilanteesta. Kolmas erä ehti vanheta yli puolen välin ennen kuin Pyry sai neljännen maalin aikaiseksi. Ottelun voittomaalin laukoi Alex Olkinuora . Aleksi Niemi teki ottelussa kaksi osumaa. – Kotijoukkue pelasi yli kolme minuuttia ilman maalivahtia ja onnistui viisi sekuntia ennen loppua kavennuksessa. Me laitoimme useamman kerran kiekon ohi tyhjän maalin. Kolme pistettä tuli rutiininomaisella pelillä. Pyry sai ottelussa ikäviä uutisia, kun Joni Laitila sai alaraajavamman ja on varmuudella ensi viikon kaksi peliä poissa. Torstaina Pyry kohtaa uudestaan Karhu HT:n ja lauantaina on vuorossa D-Kiekko vieraissa. – Tulevana viikonloppuna pelaajat saavat viettää aikaa perheiden, ystävien ja kaverien kanssa. Maanantaina jatketaan valmistautumista peleihin. Kuusi pistettä on vähimmäistavoite noista peleistä. Noiden pelien jälkeen alkaa joulutauko, mutta me treenaamme mahdollisimman usein. Tällä hetkellä sarjan kolme kärkijoukkuetta ovat lähdössä karkuteille. FPS on koossa pisteet 19/47, K-Espoolla 18/45 ja Pyryllä 20/43.