Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Rikosylikomisario Jari Kinnusen puhelin on aina auki ja ylityöt paukkuvat – Persoonallinen poliisi ei kaihda poikkeuksellisiakaan keinoja rikosten ratkaisemiseksi

Etusormet hakkaavat koneen näppäimistöä määrätietoisesti. Pöytä tärähtelee. Nap, nap, nap. Enter. Nokialla asuva rikosylikomisario Jari Kinnunen johtaa Tampereella Sisä-Suomen poliisilaitoksen keskitetyn ja paljastavan tutkinnan yksikköä. Sen päävastuulla ovat erityisen vaativat ja pitkäkestoiset rikostutkintatehtävät. Henkirikokset, huumausainerikokset, petokset. Kinnunen on työskennellyt poliisina 37 vuotta. Hän puhuu samalla, kun sormet käyvät. − Koneen takanahan tämä työ pitkälti tapahtuu. Huone on pelkistetty. Seinän vierellä on matala sininen sohva, työpöytää vastapäätä pari tuolia. Pöytä pursuaa papereita. Siinä on Kinnusen arkisto, hän kertoo. Valaistus on kirkas, vaikka sälekaihtimet ovat kiinni. Jos ne avaisi, ikkunoista saattaisi nähdä Sorinkadun poliisitalon vanhan ja uuden puolen yhdistävän katetun käytävän, jota poliisit kutsuvat Huokausten sillaksi. Työpäivät ovat harvoin samanlaisia. Kinnusella oli juuri Helsingissä tilaisuus, ja häntä pyydetään sinne taas. Haastattelua edeltävällä viikolla Kinnunen piipahti Haagissa. − Meidän asioitamme ei voi aina käsitellä yli verkon, koska se on turvallisuusriski. Vaikka suljetut yhteydet ovat aika hyvät, joissakin tilanteissa joudumme lähtemään tapaamaan kollegoita ulkomaille. Vuoteen matkoja mahtuu muutama. Lukeminen vie huomattavasti työaikaa Kahden ison näytön edessä on nivaska papereita muovitaskuissa. − Tässä on tutkijan tuomia juttuja, jotka pitäisi saada tänään päätökseen. Kuittaan, että ne ovat päätettyjä juttuja, sellaisia asioita, jotka eivät johda rikostutkintaan. Vihreäkantisen Rikosoikeus ja oikeudenkäynti -lakikirjan kannessa on kultainen Suomen leijona. Kirjasta Kinnunen käy läpi rikosten tunnusmerkistöt ja selvittää, täsmäävätkö ne juttuihin. Joskus tutkinnalle ei yksinkertaisesti ole lähtökohtia tai ei pystytä osoittamaan, että joku on syyllistynyt rikokseen. Heppoisin perustein ketään ei kirjata koneelle edes epäillyksi. Yhden muovitaskun päälle on liimattu keltainen muistilappu. Siinä lukee R, rikosilmoitus. Laskeutuu hiljaisuus. Kinnunen selaa papereita, vetää yhden esiin, silmäilee tekstiä ja mutisee. − Joo-oh. Lukemiseenhan tässä menee paljon aikaa tietysti. Lain mukaan tutkinnanjohtaja tekee ei rikosta -päätöksen. Vaatii oikeudellista pohdintaa perustella, miksi asiassa ei ole tapahtunut rikosta, vaikka ilmoituksen tehnyt ihminen on kuvitellut niin. Kinnusen johtamassa yksikössä suurimmassa osassa juttupäätöksistä rikoksen tunnusmerkistö kuitenkin täyttyy. Silloinkin pöytäkirja käy ensin Kinnusen kuitattavana, ennen kuin se lähetetään eteenpäin syyttäjälle. Kuittauksia, raportteja, kanteluvastineita, selvityspyyntöjä, lausuntoja, tiedotteita. Naputeltavaa riittää. Kinnusen tehtäviin kuuluu myös yksikön henkilöstöhallinto, joka vie noin 40 prosenttia työajasta. − Paitsi jos on oikein vilkas päivä. Silloin kaikki aika menee tutkinnanjohtoon ja henkilöstöhallinto tehdään sitten illalla kotona. Ylitöitä kertyy kussakin kolmen viikon työjaksossa parin, kolmen työpäivän verran. Tiukka työtahti Kinnusen päivä alkaa tavallisesti varttia yli seitsemältä, joskus puoli kahdeksalta. Ensimmäisen puolen tunnin aikana hän käy läpi sähköpostit ja vastailee, jos vastattavaa on. Yleensä on. Viestejä tulee muun muassa keskusrikospoliisista, käräjäoikeudesta, medialta ja alaisilta. Jos päivälle osuu vaikkapa vangitsemisvaatimuksia tai vakuustakavarikkoasioita, niitä on alettava valmistella aamulla. − Kalenteria täytyy katsoa heti töihin tullessa, että muistaa, mitä on menossa. Aamupalaveri alkaa arkisin kahdeksalta Pirkanmaan tutkintayksikössä Sorinkadun toisella puolella. Sieltä mukaan saattaa lähteä Kinnusen yksikölle kuuluvia rikostutkintatehtäviä. − Joskus siellä jotakin asiaa käydään läpi vähän pitempään, mutta yleensä meillä alkaa sitten oman yksikön palaveri 8.15. Se kestää varttitunnin. Jos on jotain uutta koulutettavaa, se käydään nopeasti läpi ennen yhdeksää. Koulutusasiat ovat yleensä maanantaisin. Kun uusi rikostutkintatehtävä tulee, Kinnunen valitsee, ketkä sitä tutkivat. Kotietsinnät, uhrien puhutukset ja todistajien etsintä alkavat heti. Jonkin ajan päähän sovitaan palaveri, jossa käydään läpi, mitä on saatu aikaiseksi. Alkuun palavereja on kerran päivässä, mutta jos juttu venyy, kokoukset harvenevat kertaan tai pariin viikossa. Välillä mennään metsään Nykyään Kinnunen lähtee rikospaikalle enää vain henkirikoksissa ja muissa erityisen vakavissa tapauksissa. Hän kuulustelee itse erittäin harvoin, mutta seuraa kuulusteluja sivusta. Tutkijoiden kanssa hän keskustelee pitkin päivää. Asioiden pitää edetä ja tuloksia syntyä. − Esimiehenä Jari on vaativa, mutta reilu. Hän on aikaansaava tutkinnanjohtaja, joka johtaa edestä joukkojaan. Jos iso juttu on työn alla, sitä tehdään täysillä siihen asti, että se selviää, rikosylikonstaapeli Vesa Mäkinen luonnehtii. Kun perheenisä murhattiin Tesomalla joulukuisena yönä vuonna 2014, Kinnunen johti yli kolme vuotta kestänyttä tutkintaa, kunnes syyllinen ilmoittautui itse poliisille. Tesoman murhan selvittämiseksi alueella asuneilta ihmisiltä kerättiin yli tuhat dna-näytettä. Tutkinta oli poikkeuksellinen, ja Mäkisen mukaan se kuvaa hyvin Kinnusta. − Hän uskaltaa kokeilla asioita, joita ei yleensä usein kokeilla. Luovuuttahan se vaatii myös. Henkirikostutkinnassa mennään välillä metsään, mutta metsässäkin on käytävä, jotta löytää lopulta oikealle tielle. Vanhempi rikoskonstaapeli Kristian Isopahkala on työskennellyt Kinnusen alaisuudessa pian kolme vuotta. Hän kuvaa Kinnusta suoraviivaiseksi ja jämäkäksi. − Hän on vahva persoona, ja se vähän hirvitti, kun tulin uutena tänne. Nyt kun olen oppinut tuntemaan hänet, tiedän, että oman mielipiteen voi sanoa ja sitä kuunnellaan, Isopahkala sanoo. Satoja juttuja jatkuvasti Kinnusen mukaan koko ajan on auki noin 500 perinteiseen väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen liittyvää juttua. Huumepuolella juttuja on auki 200−300. Yksikössä on Kinnusen ohella kolme muuta tutkinnanjohtajaa, joista kullakin on jatkuvasti yli sata juttua työn alla. Tutkijoista kukin puolestaan keskittyy kerrallaan 20−30 juttuun. − Onhan se selvä, ettei se ihannetilanne ole, mutta se on resurssikysymys. Jotta tutkintapuoli pysyisi järjissään, koko maassa tarvittaisiin heti sellainen tuhat poliisia lisää. Meille heistä voisi heittää sata. Kinnunen huomauttaa, että pelkkä poliisien määrän kasvattaminen ei ole riittävä ratkaisu tilanteeseen. − Jos lisätään poliiseja, niin me tungetaan entistä enemmän juttuja syyttäjille, jotka nyykähtävät sen paperipinon alle. Siellä tarvittaisiin väkeä myös. No, tuomiot jaetaan, mutta missä ne ihmiset säilytetään? Ei meillä ole vankeinhoidossa tilaa. Tämä on hassu kehä. Ei ketjua voi vahvistaa vain yhdestä kohtaa. Kinnusen mukaan tulisi keskittyä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Perheiden vaikeudet näkyvät monesti jo päiväkoti-ikäisissä lapsissa. − Eihän se ole poliisien resursseihin liittyvä asia kuin välillisesti, mutta se näkyy meillä. Jos 90-luvun lama-ajan lapset ja nuoret olisivat saaneet silloin erityishuomiota, vuosien päästä heistä tuskin olisi tullut meidän asiakkaitamme. Tiedottaminen tiukentui Kinnusen työkännykkä on jatkuvasti auki. Se on niin kutsuttu tuve-puhelin, joka toimii viranomaisille ja valtion ylimmälle johdolle tarkoitetussa turvallisuusverkossa. − Pelkästään puhelimen avaaminen vie oman aikansa, kun sinne pitää lyödä salasanoja. Sitten kun sen on kerran saanut auki, mutta ei käytä sitä 30 sekuntiin, puhelin menee itsestään kiinni. Ja taas pitää kirjoittaa salasanoja. Kinnunen itse hoitaa yhteydenpidon mieluummin koneella, mutta puhelin pirisee silti jatkuvasti. Nytkin se soi. Kinnunen vastaa, kuuntelee kärsivällisesti ja kehottaa soittajaa palaamaan asiaan myöhemmin. − Henkisesti sairaat ihmiset soittelevat. Heillä on mielen päällä kaikkea ihan laidasta laitaan. Kyllähän heidänkin kanssaan täytyy jaksaa keskustella, ja se vie jonkin verran aikaa. Niitä puheluja tulee vuositasolla ihan riittävästi. Muiltakin kansalaisilta tulee puheluita. Kysellään, milloin poliisi tekee sitä ja tätä. Vinkataan, missä käydään huumekauppaa tai puuhataan muita laittomuuksia. Kinnunen kuuntelee ja ohjaa asiat oikeisiin paikkoihin, vaikkei se hänen työtehtäviinsä kuulukaan. Toimittajatkin soittelevat. − 20 vuotta sitten poliisi ei puhunut juurikaan medialle. Sitten systeemi muuttui, ja tuli käsky, että asioista täytyy tiedottaa. Nyt olemme ilmeisesti siirtymässä jälleen toisenlaiseen aikaan. Poliisihallituksen uuden ohjeen sisältö on hyvin yksiselitteinen. Emme tiedota mitään juuri mistään. Poliisihallituksen tuore ”julkisuuskäsikirja” on tiukentanut salassapitotulkintoja. Nykyään esitutkinnassa tulee pimittää esimerkiksi tiedot henkirikoksen tekijän humalatilasta, rikollisjengin jäsenyydestä tai perheväkivallasta. Opasta ovat kritisoineet niin toimittajat, oikeusoppineet kuin poliisitkin. Kinnunen on yksi kriitikoista. Hänen mukaansa poliisi tarvitsee mediaa. − Lain mukaan tutkinnanjohtaja päättää, mitä tutkinnasta kerrotaan, ja se menee poliisin ohjeenkin yli. Turvallisuus ei huoleta Kinnunen on kotoisin Kotkasta, eivätkä kolmisenkymmentä vuotta Pirkanmaalla ole täysin kadottaneet murretta. Mie ja sie pilkahtelevat puheessa silloin tällöin. Kinnunen on puhunut avoimesti vaikeasta lapsuudestaan. Vanhemmat olivat poliisin tuttuja, ja kotiolot ajoivat perheen lapsetkin rötöstelemään. Kun Kinnunen oli 12-vuotias, hänen äitinsä kuoli tulipalossa. Alkoholi vei isän pari vuotta myöhemmin. Sukulaiset ottivat perheen lapset hoiviinsa. Kinnunen päätti jo teininä haluavansa poliisiksi. Ensimmäisellä hakukierroksella päätös oli kielteinen, mutta hän haki uudelleen. − Olin siinä välissä satamassa töissä ja olisin siellä varmasti pärjännytkin, mutta veikkaan, että ystäväpiiri olisi aika helposti vetänyt takaisin entiseen. Ura olisi varmasti ollut toisen suuntainen, jos en olisi lähtenyt tälle puolelle lakia. Turvallisuutensa vuoksi Kinnunen ei ole koskaan ollut huolissaan. Hänen mukaansa tuomituille harvoin jää poliisia kohtaan mitään hampaankoloon, sillä suurin osa ymmärtää, että poliisi tekee vain työtään. Joskus joku on hiippaillut kotipihalla ja autoa on särjetty, mutta siihen ne ovat jääneet. Keväällä Kinnunen pyrki kokoomuksen ehdokkaana eduskuntaan. Vaalikampanjan aikana hän tapasi toreilla ihmisiä, ja kerran teltalle saapui mies kahden pikkutytön kanssa. Hänet Kinnunen oli aikoinaan passittanut vankilaan. − Hän kysyi, muistanko häntä. Sanoin, että toki. Mies totesi, että vankilaan joutuminen oli ollut ihan hyvä juttu. Hän oli siirtynyt pantavankeuteen ja päättänyt, ettei lastensa vuoksi jatka rikoksia enää. Löimme kättä ja toivotimme hyvää kevään jatkoa.