Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Muistokirjoitus: Kalevi Ritala tunnettiin miehenä, jonka sanaan saattoi luottaa

Kalevi Ritala kuoli Nokialla18.5.2020 93-vuotiaana. Hän oli syntynyt Suoniemellä 11.10.1926. Lapsuutensa hän vietti Kauniaisten Perämaassa isovanhempiensa luona ja myöhemmin Siurossa, jonne hänen vanhempansa Aili ja Kalle rakensivat oman talon. Salomäen, so. Kalevin äidin isovanhempien vaikutus oli merkittävä, he opettivat työn tekemisen ja toisten auttamisen merkityksen, mikä näkyi läpi Kalevin elämän – ja jonka piirteen hän siirsi myös omiin lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa. Kalevin ikävuodet 13–18 osuivat sotavuosiin ja hänen panoksensa olivat sodan alkuvuosina kotirintaman töissä, kunnes kutsu palvelukseen tuli vuonna 1944, aivan sodan loppuvaiheessa. Kalevi suoritti varsinaisen asevelvollisuutensa 1947–48 ja RUK:n vuonna 1953. Sotilasarvoltaan hän oli yliluutnantti. Sotavuodet ja osin niihin liittyvät seikat haittasivat Kalevin kouluttautumismahdollisuuksia. Hän kävi Tampereen kauppakoulun ja myöhemmin kauppaopiston sekä kouluttautui työn ohessa eri tavoin. Hän toimi myös kouluttajana Nokia-yhtiön kehittämisprojekteissa. Työuransa Kalevi aloitti Osuusliike Voiman palveluksessa, mutta siirtyi 1.11.1948 silloisen Suomen Gummitehdas Oy:n palvelukseen edeten siellä konttoritehtävistä varaston ja lähetysosaston päälliköksi ja lopulta paikallishallinnon päälliköksi, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 31.1.1987, yli 38 vuoden palveluksen jälkeen. Merkittävän työn hän teki uuden varasto- ja tilausjärjestelmän kehittämisessä. Viimeisinä työvuosinaan Kalevi etsi uusia omistajia Nokia-yhtiön kiinteistöille ja maille. Hän oli mukana ideoimassa niin kylpylähotellia Viholaan kuin golfkenttää Alastalon maille. Eläkevuosina Kalevi suuntautui myös järjestötoimintaan, Kansallisten Senioreiden ja Nokian Sotaveteraanien puheenjohtajana hän toimi vuosituhannen alussa. Niin näissä tehtävissä kuin muutenkin Kalevi tunnettiin miehenä, jonka sanaan saattoi luottaa. Vaimonsa Irjan kanssa Kalevi ehti olla aviossa melkein 69 vuotta. Heidän liittonsa perustui tasavertaiseen kumppanuuteen ja yhteisiin harrastuksiin, matkailuun ja erityisesti mökkeilyyn, josta Plevnan kesäpaikka toimi jokakesäisten sukutapaamisten näyttämönä. Lapset, lapsenlapset ja lastenlasten lapset muistavat Kalevin huumorintajuisena ja kannustavana isänä ja isoisänä, jolta aina löytyi neuvoja ja opastusta. Kalevi ehti olla eläkkeellä 33 vuotta. Tähän kevääseen asti hän hoiti kuntoaan kävelyillä Nokialla, vaikka heikentynyt näkö ja kuulo haittasivatkin. Nyt monelle nokialaiselle tuttu mies on tehnyt viimeisen kävelylenkkinsä. Jukka-Pekka Ritala, Risto Ritala, Mikko Ritala Kirjoittajat ovat Kalevi Ritalan poikia.