Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

FPS otti voiton kärkikamppailusta

JÄÄKIEKKO Suomi-sarjan kärkikamppailu lauantai-iltana Forssassa oli tasaista pelaamista, mutta lopulta tiukan väännön vei nimiinsä FPS maalein 3-0 (0-0, 0-0, 3-0). Tappiosta huolimatta Pyry on sarjaykkönen 31 pisteellä 12:sta ottelusta. FPS on kahden pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Kolmantena on K-Espoo 24 pisteellä kymmenestä ottelusta. – Ottelu oli koko ajan maalin peli suuntaan tai toiseen. Yritimme liikaa ns. hienoja maaleja eikä painettu maalin edestä kiekkoa sisään. Kaikki kotijoukkueen maalit olivat tavalla tai toisella meidän virheistä tulleita, toteaa päävalmentaja Niko Raiskio . Avauserä pelattiin maalittomana. Kotijoukkueella oli yksi rangaistuslaukauskin, mutta koko ottelun hyvin torjunut Tomi Risteli hoiti homman kotiin. Torjunnat olivat 16-16. Toisessa erässä ne olivat 8-11. – Tomi piti meidät pelissä mukana hyvillä torjunnoillaan. Ylivoimapelistä jäi paljon parannettavaa. Tällä kertaa ei kiekko pomppinut meille. Ottelun maalit tulivat kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla, kun kotijoukkue teki kaikki kolme maaliaan alle kolmessa minuutissa. – Kaikki kunnia kotijoukkueelle. He ansaitsivat voittonsa. On ollut kaikille aika rankkaa tämä alkukausi tiukan ohjelman myötä. Keskiviikkona on vierasottelu Espoossa ja perjantaina kotiottelu. Sen jälkeen pääsemme kahden viikon tauolle palauttelemaan koko joukkuetta. Tekee todella hyvää niin valmennukselle, huollolle ja tietenkin pelaajille , toteaa Raiskio. Pistepörssin kärkipaikkaa pitää Pyryn kapteeni Markku Flinck tehoin 9+12 ja 13 ottelua. Toisena on 12 ottelua pelanneena Pyryn Waltteri Selimgerei 4+17. Kolmantena pisteen perässä Pyryn kaksikkoa on K-Espoon Ilmari Pitkänen tehoin 10+10. Pitkäsellä pisteet ovat tulleet kymmenestä ottelusta.