Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

”Kyllä ainakin vähän pitää hikoilla” – Asko Pietilä on kokenut juoksemisen hurmaa lähes 50 vuotta

Juokseminen maittaa Asko Pietilällä , 68 yhä. Hän on tuttu näky lenkkitaipaleillaan usein vasta iltamyöhään, sillä virallisesti eläkkeellä oleva teräsmies paiskii yrittäjänä edelleen yli kymmentuntisia työpäiviä. – Onhan juokseminen edelleen myös mukavaa, mutta haluan pitää itseni kunnossa. Terveysliikuntaa tämä nykyisin on. En jaksaisi istua koko päivää koneen ohjaimissa ilman juoksemalla hankittua kuntoa, hän tuumii. Innostus juoksemiseen ei syttynyt vielä lapsuusvuosina, vaikka Suodenniemeltä Tottijärvelle muutettuaan hiihtelikin talvisin ja osallistui kesäaikaan Tottijärven Urheilijoiden yleisurheilukisoihin. Sijoittuminen armeijan maastokisoissa ainoana valmennusryhmän ulkopuolisena kymmenen joukkoon, seitsemänneksi, antoi viitteitä, että ominaisuuksia pitkän matkan juoksuun kilpatasollakin olisi. Kipinä syttyi 1970-luvun alkupuolella Pietilän perheen muutettua Ristiveräjiin Koskenmäkeen. – Otin tavaksi juosta tiettyä seitsemän kilometrin lenkkiä. Kun se alkoi sujua vakioaikaan, lähdin Hopeatien Hölkkään. Siellä simahdin pahasti ja jouduin kävelemään loppumatkalla. Tiejuoksut toimivat vähän kuin harjoituksena Kokemus otti luonnolle ja alkoi systemaattinen harjoittelu. 1970-luvun lopulla juoksu alkoi kulkea yhä paremmin, niin tiejuoksuissa kuin radallakin. Ensimmäinen maraton, Korsossa, sujui jo hyvään aikaan 2.29. – Tiejuoksut toimivat vähän kuin harjoituksena, vaikka oli meillä Nokian Urheilijoissa hyvä porukka. Ei huippuja, mutta tasainen ja hyvähenkinen ryhmä. Sillä saavutimme SM-maratonilla joukkuepronssia. – Ratakisoissa oli taas aina joku tavoite. Niissä pystyi seuraamaan omaa kehitystään. Radalla Asko Pietilän 3 000 – 10 000 metrin ennätysajoilla oltaisiin oltu kaikissa kymmenen parhaan vaiheilla viime kauden tilastoissa. Vitosen ennätysaika (14.42) ja maratonin (2.25.52) olisivat viime vuoden tilastoissa riittäneet kuudenteen sijaan kummallakin matkalla. Esteiden ennätysaika (9.32,2) on edelleen NoU:n seuraennätys. Viime vuoden Kalevan Kisoissa sillä olisi sijoittunut yhdeksänneksi. – 1980-luvulla maratonaikani ei riittänyt edes A-luokkaan, olin ihan hölkkämies. Eri asia on, millä konstein Suomen tuolloinen pitkän matkan juoksun taso saavutettiin. – Minulle tarjottiin 1980-luvun alussa pillereitä, ”etten hengästyisi”. Ehkä kaurapuurojuoksijat olivat tuolloin vähemmistönä. Tuloksellisesti paras ratakisa oli 5 000 metrin SM-kilpailu 35-vuotiaiden sarjassa vuonna 1986. Joku tönäisi lähdön jälkeen selästä ja Asko sai siitä sellaisen vauhdin, että irtosi kymmenen metriä muista. Juoksu tuntui irtonaiselta ja helpolta ja vauhti kesti maaliin saakka mestarina. Mieluisin maratonmuisto on samalta vuodelta Tukholmasta. Kun alkumatkan pistos meni ohi, tuli kanssakilpailijoita selkä edellä vastaan. Oma ennätysaika riitti kokonaiskilpailussa 31. sijaan 16 000 osanottajan joukossa kolmanneksi parhaana suomalaisena. Tallella on yli 20 vihkoa Ratakisat jäivät ja maantiekisatkin vähenivät, mutta innostus juoksemiseen ei. Vuodesta 1974 lähtien Asko Pietilä on kirjannut jokaisen lenkkinsä ylös. Tallella on yli 20 vihkoa, joissa tapahtuman päivämäärä, lämpötila, matka, harjoituksen laatu, vauhtileikittelyn aika… Myös kaikki kilpailujen ajat ja sijoitukset on tallennettuina. – Muistoja tavallaan nekin ovat ja kun tuon tavan aikanaan aloitti, ei sitä ole osannut lopettaakaan. Asko Pietilän juoksukilometrien yhteismäärä on tänä päivänä noin 250 000 kilometriä. Kiivaimpina vuosina kilometrejä kertyi viikossa 100–200, nykyisin talviaikaan 30–50, kesällä 50–100. – Pyrin käymään lenkillä päivittäin. Jos töissä menee myöhään, lenkki jää kuuteen kilometriin, mutta kymppi on tavoite. Sunnuntaisin ohjelmassa on pitkä 10-20 kilometrin lenkki. Syksyä kohti pyhälenkin kilometrimäärä nousee 30:een. Sillä jaksaa juosta syksyllä Lapissa puolimaratonin. Levin Ruskamaraton on ollut ohjelmassa jo vuodesta 1998. Toissa vuonna tuli 65-sarjan voitto, viime syksynä jalkakramppi haittasi ja sijaluvuksi tuli viides. ”Kyllä ainakin vähän pitää hikoilla” Asko Pietilän viikko-ohjelmassa on yksi vauhtileikittely- ja yksi vauhtikestävyyslenkki, muut ovat kevyempiä, talvella juostaan pelkkää kevyttä. 2000-luvun alussa Asko tapasi maajoukkuetason juoksijoita. He kertoivat tekevänsä kovat, vauhtikestävyyslenkit kolmen kilometrin pätkissä. Heidän mielestään se on helpompaa sillä tavalla tehtynä. – Onko tarkoitus, että harjoitus tehdään helpolla tavalla, Asko ihmettelee. Omasta terveydestä huolehtiminen liikunnan avulla on kuitenkin se tärkein asia. – Ne jotka eivät tätä oivalla, ei heitä väkisin saa kuntoilemaan. Kyllä ainakin vähän pitää hikoilla ja hengästyä, tekee sen millä lailla hyvänsä. Useimmat omat lenkit suuntautuvat edelleen kotitalolta Putkistontieltä Keskisen alueelle, Kehoon ja Edenin rantaan. Pitemmät edelleen Sarpattiin ja aina Raholaan saakka. Päässä ehtii liikkua työasioita, tai sitten ei ajatella yhtään mitään. Nuoremman urheilijapolven tapaan Askolla on myös korvanapit. – Kuuntelen mielelläni vanhempaa tanssimusiikkia. Viime syksynä hän jäi virallisesti eläkkeelle, mutta painaa yhä joskus jopa 15 tuntisia työpäiviä. Erilaisia kaivureita ja traktoreita löytyy pihapiiristä rivissä. – Uusien talojen pohjia, vanhojen salaojituksia, pihojen tekoa, talvella lumenaurausta. Kaikenlaista sellaista. Töiden jälkeen juoksu maistuu talven pimeillä ja liukkaillakin, mutta on toki parasta juuri nyt, kesäaikaan. – Kun pääsee iltamyöhään kesällä juoksemaan ilman paitaa!