Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pyryn maalilta tuttu naisleijonien tähtivahti Noora Räty teki päätöksensä – ura maajoukkueessa jatkuu

Nokian Pyryn veräjänvartijana kauden 2016–2017 aikana nähty, Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen tähtivahti Noora Rät y oli viime kevään MM-kisojen jälkeen ison päätöksen edessä: jatkaako maajoukkueuraa vai ei. Nyt päätös on syntynyt. Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen vahvisti, että Rädyn, 30, maajoukkueura jatkuu. Tosiasiassa Räty päätti asiasta jo kesän lopulla. – Noora soitti elokuun ensimmäisellä viikolla ja sanoi, että hän jatkaa kohti seuraavia MM-kisoja, Mustonen kertoo. – Hän tulee meidän mukaamme marraskuussa Venäjän-turnaukseen, Mustonen sanoi. Venäjältä Räty jatkaa Kiinaan, jossa hän pelaa ammatikseen Shenzhenissä. Kiinalaisjoukkue osallistuu tällä kaudella Venäjän liigaan. – Noora piti kesän harjoittelutaukoa. Nyt hän pistää itsensä tikkiin viimeisen päälle. Kaikki tietävät hänen potentiaalinsa. Viime kevään kotikisoissa Räty pelasi sensaatiomaisen hyvin ja siivitti Suomen aina finaalin voittotaisteluun asti. Naisleijonien kaulaan ripustettiin hopeamitalit. Räty, maajoukkueen monivuotinen ykkösvahti, on saavuttanut lisäksi kaksi olympiapronssia ja neljä MM-pronssia. Seuraavat MM-kisat pelataan ensi keväänä Kanadan Halifaxissa.