Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Terveyskeskuksen asiakkailla on eri tarpeet, joten heille voidaan antaa erityyppistä palvelua

Tiistain yleisötilaisuus Nokian lääkärijärjestelmän ja ajanvarauksen muutoksesta veti tuvan täyteen. Lisäpenkit olivat tarpeen, jotta kaikki halukkaat mahtuivat sisään. Yleisötilaisuudet eivät aina saa ihmisiä liikkeelle, mutta kun aihe koskettaa läheisesti, kiinnostusta löytyy. Nokian kaupunki ansaitseekin kiitokset siitä, että yleisö- ja keskustelutilaisuuksia pidetään varsin usein, kun valmisteilla on isoja asioita. Ihmiset haluavat saada tietoa ja esittää kysymyksiä. Tiistai-illan suosio osoittaa, että terveyspalvelut ja niiden hyvä saatavuus ovat ihmiselle tärkeitä. Esityksen perusteella lääkäriuudistuksen pohjatyö on tehty huolella ja perusturvan henkilökuntaa kuunnellen. Silti tähän uudistukseen pätee sama kuin uudistuksiin tänä päivänä muutenkin. Kaikki ei ole heti valmista. Toimintaa muokataan saatujen kokemusten perusteella. Uudistuksen esittelijät pyysivät asiakkailta kärsivällisyyttä. Toivotaan ja uskotaan, että uudistus tulevaisuudessa toimii, kuten tarkoitus on. Terveyskeskuksen asiakkailla on eri tarpeet, joten heille voidaan antaa erityyppistä palvelua. Pitkäaikaisista ja useista sairauksista kärsivien asiakkaiden pitää saada asioida tutulla lääkärillä. Näin on tarkoitus olla tulevaisuudessakin, vaikka vanha omalääkärijärjestelmä puretaan. Silloin tällöin sairasteleva pitää luultavasti tärkeämpänä, että saa ajan mahdollisimman nopeasti, kenelle tahansa lääkärille.