Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Iltapäivälehtiin päätyneen Tottijärven koulun rehtori Mari Liukonsuo on kahden erityislapsen äiti ja positiivinen pessimisti, jonka ajatukset arjesta lohduttavat: ”Välillä on hyvä olla hankala”

Kun päiväkodin aikuiset etsivät vaatteita ulos lähteville lapsille, viisivuotias Mari järjesteli kavereitaan valmiiksi jonoihin. Sinä siihen! Sinä tuohon! Ovatko kaikki tässä? – Näin minulle on kerrottu, vaikka itse en tätä muista, Mari Liukonsuo nauraa ja jatkaa: – Tuo oli ehkä ensimmäinen askel johtajuuteni tiellä. Mari Liukonsuo istuu nokialaisen kirjasto-kahvila Eepoksen valoisassa nurkassa ja näyttää onnelliselta. Tämä on hänen mielenmaisemansa. Liukonsuo rakastaa kirjoja ja kirjastoja. – Kaksi kirjaa voi olla kesken kerrallaan, hän sanoo ja kertoo ahmivansa brittiläisiä dekkareita äänikirjoina. Niitä Mari Liukonsuo kuuntelee työmatkoilla, lenkillä ja oikeastaan aina, kun mahdollista. Dekkarien lisäksi hän on vankkumaton Harry Potter -fani. – Olen sisustanut luokkanikin samaan tyyliin! Kriisejä ja opinpaikkoja Mari Liukonsuo työskentelee Tottijärvi-Vahalahden koulun rehtorina ja opettajana. Vastuulla on eka-, toka-, ja kolmasluokkalaisista koostuvan yhteisluokan opetus sekä koulun työnjohtaminen. Pari viikkoa sitten työpäivä oli poikkeuksellisen rankka. Puolen päivän aikaan koulun pihaan kaahasi mersukuski, joka näytti ajavan lapsia takaa. Paniikki ja vaaratilanteet seurasivat toisiaan. Välituntivaloja ja neuvokkaat lapset pelastuivat sisätiloihin, ja poliisi sai kaaharit kiinni. – Sellaiseen työpäivään ja sen seurauksiin ei kukaan voi varautua, Liukonsuo sanoo hiljaa. Tapauksesta seurasi kriisityötä ja ajatustyötä, myös fyysistä työtä. Pihaan tuotiin portti vastaavien tapausten ehkäisemiseksi. Tapahtumat koululla toivat koulun myös valtakunnan julkisuuteen. Iltapäivälehtien otsikoissa vilahteli Mari Liukonsuon kommentteja, ja puhelin soi tauotta pari päivää. Aika on ollut raskas ja poikkeuksellinen. Silti Liukonsuossa on vaikuttavaa tasapainoisuutta. – Jaa, voi olla, hän sanoo ja pohtii. – Kriisitilanteissa olen yleensä parhaimmillani. Otan asiat haltuun, ja se tuntuu luontevalta. Uskallan myös olla hankala ja vaatia asioita, parannuksia olosuhteisiin. Välillä niin pitää toimia jotta yleinen etu toteutuisi. ”Kotisairaalan pyörittäminen on ollut aika hyvä johtajakoulu.” Levollisuutta ovat edesauttaneet elämäntilanteet. Ja vieläpä sellaiset joita harvoin osuu yhden elämän varrelle. Liukonsuon perheessä on kaksi erityislasta, 14-vuotias Kuutti ja 12-vuotias Iiris. – Kun on elvyttänyt oman lapsensa, pyörittänyt kotisairaalaa, valvonut lapsen rinnalla 28 erilaista leikkausta ja toivonut, että tästä selvitään, tiedän, että kaikesta selvitään, Mari Liukonsuo sanoo. Molemmat lapset käyvät tavallista koulua. ADHD ja Asperger-diagnoosit saanut Kuutti on poikkeuksellisen lahjakas ja hänellä on äidin mukaan valokuvamuisti, jonka avulla avaruuden osaset ja etäisyydet ovat jo täydellisesti hallussa. Johtajuus luontevana valintana Johtajaa Mari Liukonsuosta ei alun perin pitänyt tulla eikä varsinkaan koulumaailmaan. – Äitini oli opettaja. Ilmoitin hänelle jo teini-iässä, että opettajaa minusta ei ainakaan tule. Myöhemmin opiskellessani julistin, että rehtoriksi en ainakaan ryhdy. Koiriakaan Mari Liukonsuon ei muuten pitänyt koskaan hankkia. Nyt niitä on kaksi. Eikä hevosta nyt ainakaan. Nyt sellainenkin on, yhdessä tyttären kanssa hankittu. – Maastossa laukkaaminen on täydellistä vastapainoa kaikelle. Siinä huolet kaikkoavat. Lisäksi hevosharrastus on minulle ja tyttärelleni tärkeää yhteistä aikaa, Liukonsuo sanoo. – Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Kaikille teini-ikäisten lasten vanhemmille Mari Liukonsuolla on kannustava viesti: – Paras tunnustus on kuulla teiniltä, että olen ikävä tai rasittava äiti. Silloin olen onnistunut! Vanhemman tehtävä on myös uskaltaa tuottaa pettymyksiä ja olla hankala tilanteen tullen. Resilienssi kasvaa ja kasvaa Mari Liukonsuolla on elämälle sellaista pespektiiviä, jota sopii ihailla. Hän ei heilahda ihan pienistä. – Minulla varmaankin on sitä paljon puhuttua resilienssiä ja kyllä, hyvä stressinsietokyky, vaikka on tässä omatkin voimat välillä koetuksella, hän sanoo. Miten meistä jokainen voisi oppia resilienssiä? Miten huolet saisivat kohtuulliset mittasuhteet? Mari Liukosuo lainaa Mauno Koiviston sanoja: ”Olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” – Suhtaudun tulevaisuuteen aina pienellä varauksella. En odota suuria. Positiivinen pessimisti ei pety siis? – Niin tavallaan, Liukosuo hymyilee ja lohduttaa: – Aika paljon me ihmiset lopulta kestämme.