Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Lukkilansalmen kallio murtui 5 000 vuotta sitten ja Nokianvirta vaihtoi kulkuaan - menneestä muistuttaa Intianlahden muinaisuoma, jonne vesi pyrkii edelleen

Intianlahden muinaisuoma kertoo jääkauden jälkeisestä ajasta. Aluksi sulavedet juoksivat Kuloveteen Siuron Hakavuoren alla olevaa ruhjeista uomaa pitkin. Noin 5 000 vuotta sitten Lukkilansalmen kallio murtui, ja siitä alkaen vedet ovat laskeneet Kuloveteen Alasenlahden kautta. Vaikka tästä on kulunut jo 5 000 vuotta, virtaus jatkuu edelleen Nokianvirran Intianlahdesta muinaiseen lasku-uomaan ja tuo mukanaan uomaa umpeuttavaa lietettä. On yllättävää päästä keskelle elävää geologiaa. Nokialla monessa paikassa tulivuoriperäistä kiveä Siuro-Seuran ja Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistyksen viime sunnuntain retki suuntautui Intianlahden muinaisuomalle. Muinaisuoman ja sen vieressä seisovan Hakavuoren kallioperä on 2 000 miljoonaa vuotta vanhaa tulivuoriperäistä kivilajia. – Että meilläkö tulivuoria? ihmetteli joku retkeläisistä. Kyllä, sillä Hakavuoren kivilaji on vulkaanista grauvakkaa. Samaa kivilajia on Nokialla Luodon saaressa, Pöllönvuorella, Kiimelänkalliolla ja vähäisesti myös Kullaanvuorella. Lehtoa ja vanhaa metsää Intianlahden muinaisuomalla kulkee rakentamaton maastopolku. Lajisto on lehdon ja vanhan metsän lajistoa. Lukuisat kasvit ovat tunnistettavissa lehdettöminäkin. Uomalla kasvaa runsaasti korpipaatsamaa ja lehtokuusamaa. Vanhalla kansalla oli pettämätön keino niiden tunnistamiseen lehtien perusteella: ”kuusama karvainen, paatsama paljas”. Näistä viimemainittuun liittyi lisäksi ulostusta kuvaava määre, mutta jääköön se tässä kertomatta. Umpimähkä piti yllä tulta 2 500 vuotta sitten tänne tulleiden esi-isiemme oli selvittävä ilman nykyajan mukavuuksia. Kansanperinne kertoo monista tiedoista ja taidoista, jos kohta noituudesta ja taikuudestakin. Uomalta löytyy taula- ja arinakääpää, joilla tuli sytytettiin ja ylläpidettiin ennen tulitikkuja. Tulen tekemiseen tarvittiin taulaa ja piikivi. Tulen säilymiseksi hiilien alle kätkettiin arinakääpä ja tästä sai ”umpimähkä” merkityksensä. Taulaa, piikiveä ja kytevää arinakääpää kannettiin tuohisessa tuluskukkarossa pitkillä pyynti- ja muilla matkoilla. Rahkasammal käyttökelpoinen moneen Rahkasammalilla on ollut suuri merkitys arkipäivässä. Aikanaan kolmannes maan pinta-alasta oli suota ja rahkasammalta oli joka suolla. Kodat, kammit ja myöhemmin hirsitalot vuorattiin turpeella ja rahkasammalilla. Niitä käytettiin myös kuivikkeena. Saamelaisten tiedetään käärineen vauvat rahkasammaliin komsioonsa. Antiseptiset rahkasammalet toimivat myös luonnon lääkkeenä. Niitä voi käyttää laastarina haavoissa ja ruhjeissa ja vaikka nokkos- tai aurinkoihottumassa. Iholle laitetaan kunnon kerros rahkasammalta ja kääritään paita tai side päälle. Hirvieläinten ja liito-oravan papanoita Sulaneet lumet ovat vieneet mennessään talvella hangessa näkyneet eläinten jäljet ja myyrien lumikäytävät. Uomalla kulkeneita eläimiä voi kuitenkin päätellä ulosteiden perusteella. Näkyvissä oli hirven, rusakon ja valkohäntäkauriin papanoita. Viimeksi mainittu on meille tuotu vieraslaji, joka aiheuttaa paljon tuhoa viljelyksille ja puutarhoille Nokiallakin. Suurin yllätys olivat kuitenkin vastaan tulleet liito-oravan papanat, joiden näkeminen oli useimmille ensimmäinen kerta. Papanoiden pieni koko ihmetytti. Liito-orava on selkeästi vanhojen metsien laji ja tarvitsee ruoakseen haapaa ja suojakseen isoja kuusia. Suurimpia uhkia ”siipioravalle” ovat hakkuiden seurauksena tapahtuvat reviirien pirstoutumiset ja eristymiset. Liito-oravan säilyminen kotikuntamme lajistossa edellyttää vastuullisuutta. Kirjoittaja toimi retkellä oppaana.