Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Vapaapalokunta on tärkeä myös Nokialla – Talkoovoimin on tänäkin vuonna sammutettu paloja ja pelastettu ihmisiä

Suomi on iso ja harvaan asuttu maa. Se on johtanut kansallisiin erityispiirteisiin, kuten laajaan vapaaehtoisten palokuntien verkkoon. Suurta osaa vapaapalokunnista kannattaisi kutsua nykyään paremminkin sopimuspalokunniksi, joissa pelastustoiminnasta on tehty sopimus alueen pelastuslaitoksen kanssa. Yksi näistä sopimuspalokunnista on Nokialla, jossa Nokian VPK juhli viikonloppuna 140-vuotisjuhliaan. Monelle voi tulla yllätyksenä, että vapaapalokunnissa tehdään nimestä huolimatta aitoa ja todellista pelastustyötä. Esimerkiksi Nokian VPK lähtenyt vuoden 2019 aikana jo 87 hälytystehtävään. Mukana on niin rakennuspaloja, maastopaloja kuin tieliikenneonnettomuuksia. Suuri osa tehtävistä on ollut Nokialla, mutta onpa paikallinen VPK lähtenyt apuun myös Ylöjärvelle, Sastamalaaan, Pirkkalaan, Tampereelle, Hämeenkyröön ja Vesilahdelle. Nokian VPK:laiset esittivät huolensa siitä, että työnantajien suhtautuminen vapaapalokuntalaisten hälytystehtäviin on muuttunut aiempaa varauksellisemmaksi (NU 23. elokuuta). Se on huono kehityssuunta, sillä niiden merkitys on tärkeä. Suomen Sopimuspalokuntien Liiton mukaan sopimuspalokuntien alueella on noin 90 prosenttia maamme pinta-alasta. Alueella asuu noin 46 prosenttia suomalaisista. Vapaapalokuntalaisuus on lisäksi harrastus ja monelle elämäntapa. Nokiallakin nuoriso-osastossa kasvaa toivottavasti tulevia pelastajia ja naisosasto tarjoaa tuikitärkeää tukea.