Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Penkkaripäivä on tänä vuonna totuttua aikaisemmin – katso kuvakooste Nokian lukion penkkareista vuosikymmenten varrelta

Nokialaisabit viettävät tänä vuonna penkkareita 6. päivä helmikuuta. Se on viikkoa totuttua aiemmin. Myös vanhojentanssit ovat viikon totuttua aiemmin, eli 7. päivä helmikuuta. Nokian lukion rehtori Juha Sainio kertoo, että syynä tähän on ylioppilaskirjoitusten uudistuminen. Aiemmin abien viimeinen koeviikko päättyi päivää ennen kuuntelukoetta. Nykyään kirjoituksissa ei ole enää erikseen kuunteluita ja abien viimeinen kurssijakso päättyy 4. helmikuuta. Se on viikkoa ennen perinteistä penkkaripäivää. – Penkinpainajaiset haluttiin aikaistaa, jotta ne osuvat koulutyön loppuun. Asiasta on tehty seudullinen linjaus, Sainio toteaa. Nokian lukion penkkariajelureitti on ollut vuosien ajan sama. Sainion mukaan niin on tänäkin vuonna, yhdellä epävarmuustekijällä. Kuorma-autot ovat tänä vuonna korkeampia kuin aiemmin. – Vielä ei ole saatu varmuutta siitä, mahtuvatko autot rautatiesillan ali kohti Alhoniityn koulua. Jos eivät, pitää käyttää jotain kiertoreittiä. Varmuus penkkarireitistä saadaan tämän viikon aikana. Autot ovat perinteisesti kiertäneet kaikilla keskustan tuntumassa sijaitsevilla kouluilla. Kun abiturientit lähtevät, toisen vuoden opiskelijoista tulee koulun vanhimpia. Vanhojen päivä on perinteisesti penkkareita seuraava päivä. Kuten sanottu, tänä vuonna se on perjantai 7. päivä helmikuuta.