Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Sotaorpojen asemasta puhutaan paljon, mutta tekojakin kaivataan – Nokialaisen Toivon, 78, mukaan iäkkäät sotaorvot tarvitsevat nyt hoivaa ja huolenpitoa

Sotaorpojen asemasta on käyty Suomessa vilkasta keskustelua kuluvan vuosituhannen aikana. Monet eri tahot ovat sitä mieltä, että sotaorpojen asemaa ei ole huomioitu riittävästi, ja esimerkiksi Kaatuneiden omaisten liitto on tehnyt eduskunnalle useita aloitteita sotaorpojen aseman parantamiseksi. Kaatuneiden omaisten liiton hallituksen puheenjohtaja Hannu Niskanen kertoo, että liitto on tehnyt yhdessä sotaorpoyhdistysten kanssa valtavasti töitä sen eteen, että sotaorvot luettaisiin erityisryhmäksi, joka olisi oikeutettu yhteiskunnan kuntoutuspalveluiden piiriin. – Olemme vuosien varrella ja jälleen viime eduskuntavaalien jälkeen hyvin aktiivisesti tavanneet sekä kansanedustajia että ministereitä, neuvotelleet heidän kanssaan ja tehneet esityksiä, mutta toistaiseksi vastauksena on ollut, että sotaorvot eivät ole erityisryhmä, vaan he kuuluvat normaalien vanhuspalveluiden piiriin, Niskanen sanoo. Liiton tavoitteena on, että sotaorpojen kuntoutusta varten luotaisiin oma lainsäädäntö ja varattaisiin siihen tarpeellinen määräraha. Niskasen mukaan kansanedustaja Paula Risikko (kok.) on tehnyt 17. lokakuuta talousarvioehdotuksen neljän miljoonan euron määrärahan varaamisesta sotaorpojen kuntoutuksen mallintamista ja aloittamista varten. – Asia on kesken, mutta me aiomme joka tapauksessa jatkaa työtä tavoitteemme saavuttamiseksi, Niskanen sanoo. Sanoista tekoihin Nokialainen Toivo Riihijärvi on liiton kanssa samaa mieltä. Hän sanoo toivovansa, että valtiovallalta alkaisi löytyä kauniille sanoille myös tekoja, sillä alkavathan sotaorvot olla jo siinä iässä, että he tarvitsevat koko ajan enemmän hoivaa ja huolenpitoa. Kiuruvedellä syntynyt Riihijärvi oli itse vain puolivuotias, kun hänen isänsä Kaarlo Riihijärvi kaatui Krivin maastoon tammikuussa 1942. Vaikkei Riihijärvi isästään mitään muistakaan, hän tunnustaa miettineensä usein, millaista elämä olisi ollut, jos hänen oma isänsä olisi ollut läsnä. – Kerran eräs isän kanssa palvellut kehui hänen ystävällisyyttään ja kysyi, onko minulla hänestä kuvaa. Eihän minulla ollut, mutta ei minun hänen mukaansa tarvinnut kuin peiliin katsoa, Riihijärvi muistelee. On hän sitäkin miettinyt, että millainen isä mahtoi olla, ja löytyykö hänestä itsestään isän luonteenpiirteitä. Tätä hän ei ole koskaan kehdannut sanoa ääneen, sillä eihän mies itseään kehua saa, mutta hän uskoo, että isän peruja ovat ainakin kiltteys, auttavaisuus ja rehtiys. – Jos isän ystäviin ja tuttaviin on uskomista, niin sellainen hän oli. Jos jokin osa hänestä on jäänyt minusta puuttumaan, se lienee terve itsevarmuus. Jotenkin on aina tuntunut vähän siltä, etten ole tarpeeksi hyvä. Osittain se johtuu myös koulutuksen puutteesta, Riihijärvi sanoo. Koulutie lähti alun perinkin käyntiin nitkahdellen, ja koulussa Riihijärveä kiusattiin. Muut pojat olivat näet sitä mieltä, että sellaista, jolla ei ole isää puolustamassa, saakin kiusata. – Uskon, että koulutus olisi vahvistanut itsetuntoa, eikä olisi niin moni työpaikka jäänyt hakematta ajateltuani, etten pärjää kuitenkaan. Riihijärvi kertoo yllättyneensä muutama vuosi sitten kuullessaan sotaorpojen vuosijuhlassa, että valtio on aikanaan luvannut tukea sotaorpojen koulunkäyntiä sodan jälkeen. Lupauksen pitäminen jäi kuitenkin puolitiehen, eikä vieläkään oikein tiedetä, kuinka moni sotaorpo koulutustukea on saanut. Suomea rakentamassa Kansanedustajat ovat tänäkin vuonna tarttuneet sotaorpojen asemaan ja tehneet eduskunnan puhemiehelle useampia kirjallisia kysymyksiä asiasta. Yhdessä tuoreimmista, heinäkuulle päivätyssä kysymyksessään Wille Rydman (kok.) painottaa muun muassa, että sodasta ja sen seurauksista monilla tavoilla kärsineet sotaorvot ovat heikoista lähtökohdistaan huolimatta olleet rakentamassa Suomea, joten valtiovallan olisi syytä tunnistaa ja tunnustaa sotaorpojen erityisasema ikääntyvän väestön joukossa ja osoittaa se saattamalla heidät lakisääteisen kuntoutuksen piiriin. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) toteaa vastauksessaan, että Kaatuneiden omaisten liiton rekisterissä olevien noin 16 500 sotaorvon kuntouttamisen kustannukset olisivat noin 30 miljoonaa euroa. Tähän Niskanen tarkentaa, että kustannukset tuskin nousisivat kymmeniin miljooniin, sillä todellisuudessa kaikki sotaorvot eivät kuntoutusta halua tai tarvitse. Liiton arvion mukaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia on 10–20 prosenttia sotaorvoista. Kiuru lisää vielä vastauksessaan, että sotaorpojen keski-ikä on noin 80 vuotta, ja hallitusohjelma itsessään sisältää monia, ikäihmisten toimintakykyä ylläpitäviä tulevia toimenpiteitä. Lisäksi kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja sote-kuntayhtymissä on kehitetty malleja, joiden avulla voidaan tunnistaa erilaisten palvelujen tarpeessa olevat iäkkäät henkilöt ajoissa ja suunnata heille jo varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä tukevia palveluja. Näitä palveluita kehittämällä turvataan myös sotaorpojen hyvä hoito ja kuntoutus. – Toivoisin valtion ymmärtävän sen, mistä olemme jääneet paitsi ja miksi. Mutta vaikka olen joutunut kasvamaan ilman isää, olen ennen kaikkea ylpeä siitä, että isän ja muiden hänenlaistensa ansiosta saamme juhlia itsenäisyyspäivää. Ja toivon, ettei kenenkään tarvitsisi enää koskaan kirjoittaa ylös muistelmiaan sotaorpoudesta, Riihijärvi sanoo.