Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Vuohilauma palasi kotiin Linnavuoressa kymmentuntisen karkuretken jälkeen – huojentunut omistaja: ”Isot kiitokset kaikille avusta”

Kuuden vuohen lauma oli 10 tuntia karkuteillä Nokian Siurossa Linnavuoren suunnalla. Vuohet karkasivat pihatosta torstaina kello 11:n aikaan. – Vuohet pelästyivät naapurin isoa koiraa ja lähtivät paniikissa juoksemaan Riihelästä Napakallion yli kohti Raiskionperää, kertoo vuohien omistaja Leena Lännenpää . Vuohia oli illalla etsimässä kymmenkunta henkilöä. Etsinnöissä mukana ollut Aamulehden toimittaja Tiia Lesonen kertoi saaneensa muilta etsijöiltä tiedon, että vuohet olisivat palanneet kotiin siinä vaiheessa, kun niitä etsineet omistajat palasivat. Tavoitimme Leena Lännenpään illalla noin klo 23. – Kävin puoli yhdeksältä katsomassa kodin ja ympäristön eikä silloin näkynyt mitään. Palasimme vielä tekemään yhden täsmäiskun paikkaan, jossa koira oli saanut havainnon mutta jouduimme lähtemään pettyneinä kotiin. He palasivat kotitalolle kello 21.45. – Taisi olla isäni joka ensin kävi navetalla katsomassa ja huusi että täällä on ainakin viisi. Kuudeskin löytyi äitinsä takaa, se oli väsynyt juostuaan tuntitolkulla metsässä. Kaikki ovat kunnossa ja syövät ja juovat, huojentunut Leena Lännenpää sanoi. Hän halusi kiittää etsinnässä mukana olleita ihmisiä. –  Tosi isot kiitokset! Mukana oli muun muassa yksi kouluikäinen lapsi joka paineli haastavassa maastossa monta tuntia, hän kertoi. Kuuden vuohen lauma Laumassa on kolme mustaa vuohta, yksi tummanharmaa ja kaksi vaaleanharmaata. – Kaksi niistä on vasta neljän kuukauden ikäisiä kilejä, vanhemmat ovat kohta nelivuotiaita. Edit. Juttua on päivitetty 9.1. kello 16.04. Edit. Lisätty kartta 9.1. kello 16.15. Edit. Juttu on päivitetty 9.1. kello 20.50. Edit. Juttu on päivitetty 10.1. kello 7.40.