Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Suomi kohtelee miehiä epäoikeudenmukaisesti

Viime viikolla Yle uutisoi teettämästään kyselystä, jossa kansalaisilta kysyttiin heidän mielipidettään asevelvollisuuslaista. 65 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että lakia ei tarvitse muuttaa, ja asevelvollisuuden kuuluu olla jatkossakin pakollista vain miehille. Nykyinen asevelvollisuuslaki asettaa miehet sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan. Siitä huolimatta, että jo perustuslakiin on kirjattu, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Armeijan tai siviilipalveluksen tai kansalaispalveluksen pitäisi olla joko vapaaehtoinen tai pakollinen kaikille sukupuolille. Entinen pääministeri Alexander Stubb oli sitä mieltä, että miesten asevelvollisuutta ei tarvitse muuttaa koko ikäluokkaa koskevaksi, koska kyseessä on perinne. Se on yleinen ja huono perustelu. Miehiä syrjivää käytäntöä ei ole syytä jatkaa vain siksi, että niin on tehty ennenkin. Ei muitakaan lakimuutoksia torpata sillä perusteella, että perinteisesti jollakin ihmisryhmällä on ollut epätasa-arvoiset oikeudet ja velvollisuudet suhteessa yhteiskuntaan. Vain miehille pakollista asevelvollisuutta on perusteltu myös sillä, että miehet ovat keskimäärin fyysisesti vahvempia ja että naisten täytyy synnyttää ja hoitaa lapsia. Miehet ovat yleensä lihaksikkaampia ja kooltaan isompia kuin naiset, mutta miestenkin välillä on eroja. Kaikki miehet eivät ole vahvoja ja urheilullisia, ja maanpuolustuksessa on käyttöä muillekin kyvyille kuin fyysiselle voimalle. Entä sitten lasten synnyttämisen ja hoitamisen vertaaminen armeijan käymiseen? Jos mies kieltäytyy sekä asepalveluksesta että siviilipalveluksesta, hän joutuu vankilaan. Naisille synnyttäminen ei ole pakollista. Jos nainen valitsee elää elämänsä lapsettomana, hän ei päädy päätöksensä takia kiven sisään, ja vaikka naiset synnyttävät, miehetkin hoitavat lapsia. Muun muassa tamperelainen kirjailija ja entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr) on tehnyt aloitteita ja kirjoittanut tästä tasa-arvo-ongelmasta jo vuosikausia. Tähän asti se ei ole vaikuttanut asevelvollisuuslakiin. Toivottavasti uudet sukupolvet saavat muutoksen aikaan. Ylen kyselyssäkin nuorimmat ikäluokat olivat vahvimmin sitä mieltä, että naistenkin pitäisi suorittaa jokin asevelvollisuuteen rinnastettava kansallispalvelus. ”Miehiä syrjivää käytäntöä ei ole syytä jatkaa vain siksi, että niin on tehty ennenkin.”