Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kiitos, äiti, näistä pienistä asioista, joiden arvoa ei aikanaan tullut ajatelleeksi

Juttelimme ystäväni kanssa jokunen päivä sitten äideistä. Tai itse asiassa hän lähinnä purnasi siitä, miten äideillä on uskomaton kyky saada lapsensa (etenkin tyttärensä) sadasosasekunnissa raivon partaalle. Joskus siihen riittää yksi sana, joskus puolikas, joskus ei tarvita muuta kuin äännähdys. Tästä innostuneena keksimme loistavan kolumnin aiheen: Mikä äidissä ärsyttää? Järkihän sen selittää, sillä mitä tärkeämpi ihminen on, sitä voimakkaampia tunteita hän herättää. Ja mitä läheisempi ihminen on, sitä helpompaa hänelle on purkaa pahaa oloa. En silti nyt uskalla kirjoittaa tuosta nerokkaasta ideastamme, sillä pelottaa pelkkä ajatuskin mahdollisesta vastinelistasta. Mennään perinteiseen tapaan. Mistä olen kiitollinen äidilleni? Olisi niin helppoa sanoa, että kaikesta. Tottahan se on. Mutta on monia pieniä asioita, joiden arvoa ei aikanaan tullut ajatelleeksi. Eikä niitä vieläkään ole tullut sanotuksi ääneen. Kiitos äiti, että leivoit aina koulun discoon niitä ihania, suolaisia pikkupitsoja. Kaveritkin muistavat ne edelleen. Kiitos, että seisoit puffetissa, istuit vanhempainilloissa ja kevätjuhlissa, vietit iltasi kuljettamalla meitä koripalloharjoituksiin ja viikonloput kannustamalla kentän reunalla. Olisi sinulla kai ollut muutakin tekemistä. Kiitos, että opetit minut rakastamaan eläimiä. Kiitos siitä, että kun halusin ekaluokalla aloittaa viulunsoiton, esitit vaihtoehdoksi kissanpentua. Ovelaa, mutta niin oikein, sillä viulu ja tämä nuottikorva olisivat olleet karmea yhdistelmä. Kiitos, että tartutit minuun sisäisen kirjatoukkasi, kävelit kanssani kirjastoon etkä lopettanut Aku Ankan tilausta. Jouduit varmasti lukemaan Piilomaan pikku aasia ja katselemaan ”kirjoittamiamme” näytelmiä kyllästymiseen asti, mutta et koskaan sanonut sitä ääneen. Kiitos, että pakotit minut tekemään oman tilaukseni McDonaldsissa silloin, kun en olisi vielä uskaltanut puhua ventovieraille. Kiitos, että esimerkkisi myötä kiittäminen ja tervehtiminen ovat itsestäänselviä asioita. Opetit myös, että kuunteleminen ja empatia ovat ihmisen tärkeimpiä työkaluja, ja jollei ole mitään hyvää sanottavaa, voi vaikka pitää päänsä kiinni. Kiitos, että tiedän mielipiteelläni olevan merkitystä. Kiitos, että olen saanut tehdä omat virheeni ja joutunut kantamaan vastuuni. Kiitos, että opin, ettei onnellisuus ole jotain, mitä voi jahdata, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa. Ennen kaikkea olet opettanut minulle, miten kauniita, vahvoja ja viisaita naiset voivat olla. Me pystymme mihin tahansa, jos vain haluamme. Kiitos, äiti, että luotat minuun.