Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Etuajassa kulkevat Nokian-bussit aiheuttavat yllättävän ongelman matkustajalle – Taustalla Tampereen ratikkatyömaa ja koulujen lomat

Nokian Uutisiin tulleiden viestien mukaan Nokialle saapuvat ja siellä kulkevat bussit ovat ajoittain etuajassa. Tämä on johtanut myöhästymiseen vaihtoyhteyksistä. Liikennesuunnittelusta vastaava suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Tampereen seudun joukkoliikenteestä kertoo, että palautetta on kantautunut myös hänen suuntaansa. – Nokian suuntaan liikkuvista busseista on tullut muutamia palautteita siitä, että jos Pispalasta on pyrkinyt kyytiin, niin bussi on tullut pari kolme minuuttia etuajassa, mikä on tietysti tosi ikävä tilanne. Häyrysen mukaan tavoitteena on, että bussit eivät kulkisi pysäkkikohtaiseen aikatauluun nähden etuajassa, mutta poikkeukset liikenteessä saattavat johtaa bussin saapumiseen liian aikaisin. – Joskus tulee vaihtelevia liikennetilanteita, kuten esimerkiksi koulujen loma-ajat, jolloin pysäkeillä menee huomattavasti vähemmän aikaa, koska aamuvuoroilla on vähemmän matkustajia. Se aiheuttaa tilanteita, että bussi kulkeekin etuajassa. Myös Tampereen ratikkatyömaat voivat vaikuttaa Nokialle tulevien bussien aikatauluihin. – Joskus aikatauluun on varattu lisää aikaa, koska Tampereen päässä on raitiotietyömaita, joissa tiettyinä aikoina voi olla enemmän ruuhkaa ja joinain aikoina vähemmän. Häyrynen kertoo, että jos bussi on ajoissa, se voi tasata aikatauluaan ennalta sovituilla ajantasauspysäkeillä. Nokialla se on Nokian asema, joka toimii päätepysäkkinä ja väliajantasauspysäkkinä sekä Tampereella keskustori. Lähtöpysäkeiltä tai väliajantasauspaikoilta bussien ei kuitenkaan kuulu lähteä etuajassa. – Silloin on toimintavirhe kysymyksessä. Lähtöpysäkiltä liian aikaisin lähteminen ei ole missään kohtaan tarkoitus. Liikennesuunnittelu pyrkii seuraamaan aikatauluja ennen seuraavan kauden aikataulusuunnittelua ja huomioimaan palautetta, jotta vuoroja pystytään suunnittelemaan niin, että ne eivät kulkisi etuajassa.