Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jäähän merkitty on täynnä syviä vesiä ja suuria tunteita

Ensi-iltansa lauantaina saanut Jäähän merkitty on Etunäyttämön uusi ja upea tumma draama, joka ei jätä ketään kylmäksi. Näytelmä alkaa, kun nykyajan Pitkäniemen sairaalan hoitajat ja potilaat pitävät hemmottelu- ja kahvitteluhetkeä. Jostain tulee puheeksi vanha, suusta suuhun kulkeutunut, tarina jäätytöstä nimeltä Halla. Pian siirrytäänkin sata vuotta taaksepäin vuoteen 1920, juuri sisällissodan päättymisen aikaan. Kaksi vanhempansa menettänyttä orpoa lasta, Anni ( Camilla Derar ) ja Halla ( Roosa Repo ), tekevät lastenkodinvalvoja Hellän ( Jaana Hara ) käskemänä töitä apteekkarin puutarhassa. Myötätuntoinen apteekkarineiti Alma Berg ( Maarit Pakarinen ) näkee lasten kovan kurin ja pyytää heidät sisään vadelmamehulle. Alman sisko, omasta mielestään pragmaattinen, lääkäri Ruut Berg ( Henna Ruostila ), toimii yhteistyössä Pitkäniemen sairaalana johtajan, itsevarman ylilääkäri Johan Birken ( Pete Linna ), kanssa pakkosteriloidakseen epäkelpoa ainesta, eli mielisairaita ja vammaisia. Halla saa kaatumiskohtauksia ja poissaolokohtauksia, joista yhden näkee lastenkodinvalvoja Hellä. Hän passittaa tytön Pitkäniemen mielisairaalaan ja sinne Halla jää. Halla ystävystyy muiden potilaiden kanssa. Eräs heistä viedään yllättäen kellariin leikkaukseen ilman mitään varoitusta. Kellariin ei kukaan halua mennä, sillä sieltä ei välttämättä pääse enää takaisin. Halla lähetetään kurkkimaan ikkunasta, mitä kellarissa tapahtuu. Näytelmän toteutustapa on hyvin rohkea. Tarinassa uidaan todella tummissa, syvissä vesissä. Tarinassa on paljon sanottavaa. Paljon kerrottavaa siitä, kuinka ahdasmielisiä ja kapeakatseisia me ihmiset olemme olleet. Paljon kerrottavaa on myös siitä, miten toiset meistä ovat uskoneet parempaan tulevaisuuteen. Etunäyttämön harrastelijanäyttelijät ovat vain parantaneet suoristustaan ajan saatossa. Upeasti suoriutuvat vanhat tekijät saavat väkevän tarinan heräämään eloon silmieni edessä. Tuplaroolit hoituvat kokeneilta näyttelijöiltä hyvin, sillä nämä ammattilaiset ovat tehneet tätä ennenkin. Näytelmässä käytetään upeasti musiikin ja valaistuksen voimaa. Joissain kohtauksissa musiikki tuntuu niin voimakkaalta, että jopa penkki tuntuu tärisevän. Tai sitten se johtui jännityksestä, kuka tietää. Musiikki on melankolista ja vahvaa, tummaa ja tunteikasta. Tämä kaikki sopii erittäin hyvin tarinan tunnelmaan. Valaistus hoidetaan tyylikkään puhtaasti. Valaistuksella ohjataan tälläkin kertaa huomio juuri sinne, minne pitääkin. Jo pelkästään oikea valaistus kertoo katsojalle näyttelijän tarinan. Valon ja varjon väliin ei jää arvailtavaa. Lavastus on toteutettu pelkistetysti, vaikkakin hyvin hauskalla tavalla. Lavalla on noin metrin leveitä seinäpaloja pyörillä, joita näyttelijät liikuttavat takapuolelta. Seinät liikkuvat ilahduttavasti musiikin ja näyttelijöiden tahtiin. Pienillä muutoksilla lavalle saatiin helposti asuintiloja, yleistiloja, ikkunoita ja sermejä. Elokuvamainen toteutus näytelmässä tukee teatteria hienosti. Pienet elokuvapätkät kohtausten lomassa tekevät siirtymisistä helppoa ja Pitkäniemen maisemat pääsevät osaksi näytelmää. Näytelmässä käytetään vahvaa kieltä ja kovia otteita. Ei riitä yksi tai kaksi kertaa, kun karvat nousevat niskassa pystyyn ja sydän hakkaa rinnassa. Käsikirjoittaja Heidi Korkiakankaan upea ja uskomattoman väkevä tarina lahjakkaan Saija Viljasen ohjaamana vie mukanaan syvälle ihmismielen syövereihin päästäen otteestaan vasta kotona. Vahva suositus.