Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Kuloveden ja Piikkilänjärven erottava Leukaluut kätkee sisäänsä hirvittävän tarinan – Piikkilänjärveen oli päättyä myös runoilija Pekka Kytömäen elämä

Poljen päättäväisesti ohi Koski-Baarin, ylitän muinaisen lääninrajan eli paljon nähneen kivisillan, vilkaisen komeisiin kuohuihin ennen kuin nostan huolestuneen katseen edessä väijyvään ylämäkeen. Nousu koululle on yksi Nokian uuvuttavimmista, vain karhunperseenmäki Kuloveden toisella puolella vetää vertoja näin tylylle jyrkkyydelle. Mieleen palaavat muistot liki 40 vuoden takaa: työnnän kitiseviä rattaita ylös sohjoista mäkeä, Aapo nukkuu kopassa, Venla istuu laudasta pykätyllä istuimella jalkoja heilutellen ja vaatii lisää vauhtia. Niin, mies voi lähteä Siurosta, mutta Siuro ei miehestä. Kunniaa koululle Huh, hengissä mäen päällä, ohitan kunniaa tehden Siuron koulun, jossa kaikki kaunis saa alkunsa. Eteenpäin kohti länttä, kunnes Kuljun kartanon kohdalla jyrkkä käännös vasemmalle ja jo häämöttää oikealla matkamme salaperäinen ja myyttinen kohde, Piikkilänjärvi. Sinne päästäkseen pitää pysähtyä Leukaluilla ja viettää hiljainen hetki hirmuisen tarinan äärellä. Oikeastaan niitä on monta, selityksiä sille miksi Kuloveden ja Piikkilänjärven välinen Elssansaari ja radan varressa toiminut seisake tottelevat nimeä Leukaluut. Todenmukaisin lienee tämä, 1700-luvun alkuun juontuva. Nuoret sankarit Siuro ja Suoniemi ovat joutuneet Isovihan aikana venäläisten haltuun, mutta kaikki eivät ole antaneet periksi: neuvokkaat nuoret Hannu ja Sanni piileskelevät metsässä Pirunvuoren luolassa. He ovat päättäneet pelastaa rakkaan kotiseutunsa vainolaisilta ja vakoilevat miehittäjiä löytääkseen keinon heidän karkottamiseksi. Sanni keksii ovelan juonen. Hän saa viholliset uskomaan, että suomalaisten kostojoukko lähestyy pohjoisesta. Siksi kaikkien on syytä vetäytyä läheiseen saareen, onhan heillä käytössään kylän veneet kirkkovenettä myöten. Venematkalla Hannu ohjaa veneen kariin ja onnistuu potkaisemaan tapin irti. Vettä alkaa virrata veneeseen, venäläiset joutuvat kauhun valtaan ja vene kaatuu. Upseeri tajuaa Hannun juonen ja surmaa hänet siekailematta miekalla. Kauhea nälkäkuolema Harva venäläinen osaa uida, suurin osa hukkuu. Kymmenkunta pääsee saareen, mutta vene ja kaikki mukana ollut on järven pohjassa. Edessä on hidas ja kauhea nälkäkuolema. Myöhemmin saaresta löydetään leukaluita, liioitellen sata. Aluksi nimi onkin Sadanleukaluut. Porin juna ei ole pysähtynyt Leukaluilla enää vuosikymmeniin, mutta kyltti on yhä paikoillaan. Totta kai siitä pitää ottaa kuva, samoin järvelle johtavasta tienviitasta. Merkillinen järvi Mutta nyt on aika unohtaa isovihan muistelu ja siirtyä isonilon aikaan – Piikkilänjärven toisella puolella minua odottelevat aivan toisenlaiset tarinat. Olen sopinut tapaavani siellä Pekka Kytömäen, jolta on juuri ilmestynyt neljäs runokokoelma. Pekka on kirjoittanut runoja myös Piikkilänjärvestä, joten hän on juuri oikea ihminen esittelemään meille tämän merkillisen, melkein lyyrisen vesistön, joka luikertaa Kulovedeltä kohti Salmia, Otamusjokea ja Tupurlanjärveä kuin jättimäinen ankerias. Niin, jotkut väittävät että oikeastaan Piikkilänjärveä ei ole olemassakaan, että kyseessä on vain Kuloveden karkulainen, lähes kymmenen kilometriä pitkäksi venähtänyt lahti. Pötypuhetta. Järvi mikä järvi. Ohi Maurinlehdon Palaan takaisin Salmiin johtavalle tielle, viiletän halki peltojen ja metsien, ohitan Maurinlehdon, jonka hautausmaalla naapurin Aura ja moni tuttu viettää ikuisuuttaan. Hyvä paikka: etelärinne, järvinäköala. Nimenomaan Piikkilänjärvelle. Salmin entisellä kaupalla käännyn pikkutielle ja näen taas sinisenä välkkyvän järven. Reilun kilometrin laskettelun jälkeen olen perillä idyllisellä mökillä, jonka laiturilla Pekka Kytömäki jo odottaa minua. ”Katsos tuota keppiä keskellä järveä”, Pekka kehottaa. ”Siinä menee kunnan raja. Idässä Nokia, lännessä Sastamala”, mies kertoo melkein pyhästä paikasta. Mutta mikä on totuus: Onko Piikkilänjärvi oikeasti vain Kuloveden lahti? Kytömäki melkein tuohtuu. ”Tietysti se on järvi, ihan selkeästi oma kokonaisuus”, hän sanoo. ”Se on myös yllättävän syvä, tästä aika läheltäkin löytyy jopa yli 20 metrin kohtia. Ja pohjassa on kylmiä lähteitä. Todella yllätyksellinen ja persoonallinen järvi. Melkein kohtalokas Laituri jolla seisomme on runoilijalle tuhannesti tuttu, hän on viettänyt täällä kaikki lapsuutensa kesät. Mutta vähältä piti, ettei laiturin lumo koitunut myös kohtaloksi. ”En ole varma, muistanko itse vai onko minulle vain kerrottu, mutta olin hukkua tässä”, Pekka kertoo. ”Olin 2-vuotias, kurottelin varmaan veteen ja putosin. Erkki-setä minut pelasti, viime tingassa. Aivan kuin muistaisin, miten vesi tunkee nenään, mutta tuskin se on mahdollista”, Pekka muistelee. ”Sen muistan varmasti, miten hyvältä tuntui olla aikuisen sylissä. Onneksi minulle ei jäänyt mitään vesikammoa, olen käynyt tästäkin uimassa tuhansia kertoja” Ei ihme, että laiturilla on syntynyt myös runoja. Ulpukkapolku laiturin päästä rantaan kevein askelin. Ja siinähän se on, silmieni edessä, ulpukkapolku. Ja tämä: Sade säikäyttää järven piikkimatoksi. Uin fakiiria. Ovelasti runo kertoo tarinaa myös järven nimestä. ”Pienenä olin aivan varma, että Piikkilänjärven nimi tulee veteen iskeytyvistä piikeistä. Sateellahan näyttää aivan siltä”, hän kertoo. ”Kuvittelimme siskojen ja veljen kanssa, että vain meidän järvessä sade näyttää tällaiselta. Oli suuri pettymys, kun totuus kävi ilmi. En ole vieläkään oikein toipunut siitä”, Kytömäki huokaa. ”Totuushan on, että Piikkilänjärvi on saanut nimensä siitä, että järvi on muodoltaan kuin keihäs tai pitkä piikki.” Jäi levä siniseksi Kytömäki on ammatiltaan kielenkääntäjä, mutta tätä nykyä myös arvostettu runoilija. Ensimmäinen kokoelma Ei talvikunnossapitoa ilmestyi vuonna 2015, viimeisin tämän vuoden heinäkuussa. Se on nimeltään Sytytys, ja jo toinen palindromirunojen kokoelma. ”Ja viimeinen. Ei ole ihmisille hyväksi, että hän miettii jokaista sanaa ja asiaa myös nurinperin. Pää alkaa seota”, Kytömäki on huomannut. Ja paljastaa, ettei käytä tietokonetta palindromeja luodessaan. ”Kaikki syntyvät päässä ja paperilla. Melkoista palapeliä.” No, onneksi ehti syntyä myös järvestä kertova palindromi, nimeltään ”Rehevöityneen järven blues”: Iske sinisäveliä. Jäi levä siniseksi. Myös onkimisesta on syntynyt runo, jota voi lukea kuin matoa, molemmista päistä. Ota matsia, mies. Ei lahna vanha lie. Sei, maista mato. Mutta koska mies kääntää työkseen tekstejä englannista suomeen ja päinvastoin, niin kysytään tätä: Mikä olisi Piikkilänjärvi englanniksi? ”No, asiallisesti varmaan Lake Piikkilänjärvi”, mies nauraa, ”Mutta iskevästi: Spikelake!” Edit. 10.9.2020 kello 11.16. Artikkeliin on korjattu tieto siitä, että Sytytys on Pekka Kytömäen neljäs runokokoelma. Aikaisemmin artikkelissa luki, että se olisi kolmas.