Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Toimittaja rohkaisi mielensä ja lähti kokeilemaan, mitä improvisaatio tekee ihmiselle – Näin siinä kävi

Improvisaatio opettaa selviytymään kunnialla yllättävistä tilanteista ja uusien ihmisten kohtaamisesta. Improssa oppii pitämään naaman peruslukemilla ja pääsee eroon esiintymiskammosta. Impro antaa itsevarmuutta ja kyvyn hyväksyä omat puutteet. Impro sopii kaikille. Olen miettinyt jo pitkään, mahtavatko nämä säännöllisin väliajoin pinnalle nousevat väitelmät pitää paikkansa. Ajatuksen tasollahan introvertinkin on helppo kuvitella, että kyllä minä pystyisin tuohon. Heittäytymään tilanteen vietäväksi, olemaan häkeltymättä ja ennen kaikkea, olemaan ajattelematta ja analysoimatta omaa käytöstään. Olemaan kerrankin isommassa ryhmässä joku muu kuin se, joka mieluiten jättäytyy tarkkailemaan hiljaa sivusta. Mitä enemmän asiaa punnitsee, sitä epätodennäköisemmältä se alkaa tuntua. Mutta kaikeksi onneksi, Ilveksen tulevan voiton huumaamana, saan Hakametsän parkkipaikalla suuni auki ja kysyn Noora Koskelta , voisinko joskus tulla kokeilemaan hommaa heidän improryhmäänsä. Nyt ei voi enää perääntyä. Elämä on yhtä improa Vielä ajellessani Siuron perukoille käyn itseni kanssa tiukkasanaista keskustelua siitä, mihin olen oikein ryhtynyt. Jännitys on osittain sellaista kivaa kipristelyä vatsanpohjassa, mutta vähän kieltämättä ahdistaakin. Jos olenkin ihan surkea, mitä minä-kuvalleni tapahtuu? Tienvarressa oleva kyltti ohjaa kohti Sivuraidetta, joten sinne siis. Sivuraide sai alkunsa puolitoista vuotta sitten, kun teatteritouhuissa toisensa tavanneet ja aiemminkin improvisaatiota harrastaneet Koski ja Miia Vaskuu löivät hynttyyt yhteen perustamalla oman improvisaatioteatteriryhmänsä. Ryhmän koko on vakiintunut kymmenkuntaan, mutta mukaan kuulemma mahtuisi vielä. Katsotaan nyt. Heti kättelyssä käy ilmi ainakin se, että improssa ei voi olla surkea. Jokainen voi tehdä sen omalla tavallaan, mutta yhtä kaikki, kaikilla meillä on se kyky, Vaskuu sanoo. Sitähän elämäkin nimittäin on, yhtä improvisaatiota. Jos pystyt hallitsemaan tunteitasi ja reaktioitasi, olemaan läsnä eri tilanteissa ja hyväksymään sekä itsesi että toiset, olet jo aikamoinen mestari. – Itse taisin odottaa ja jännittää ensimmäistä improtuntia niin, että minulle nousi kuume. Mutta heti tunnin jälkeen olo oli hyvä, jotenkin vapautunut ja varmempi. Olen oppinut rupattelemaan vieraidenkin ihmisten kanssa, rakentamaan keskustelua lukemalla heidän käyttäytymistään ja olemaan jäätymättä, Simo Korkiakoski sanoo hymyn levittäytyessä korvasta korvaan. Oppiminen on tapahtunut kuin huomaamatta, hauskanpidon ja ”leikkimisen” varjolla, ja sehän impron juju onkin. Siinä ei pidetä kokeita, jossa mitataan, osaatko nauraa tai olla nauramatta tietyllä hetkellä. Siinä vain, ainakin näin olen ymmärtävinäni, vahvistetaan sekä henkistä että fyysistä valmiutta toimia erilaisissa tilanteissa ilman ponnistelua tai yliajattelua. Tätä varten on olemassa monenlaisia tekniikoita, ja siinä yksi syy, miksi improa on hyvä harjoitella ammattitaitoisten ohjaajien avulla. Kosken ja Vaskuun tehtävänä on paitsi olla mukana menossa, myös suunnitella tunnit oppimismielessä ja tehdä selväksi, mitä tehdään ja milloin tehdään. Adrenaliinia suoraan suoneen Niin kuin esimerkiksi nyt, sillä on aika aloittaa alkuverryttely. Ensikertalaisen mieliksi säännöt käydään läpi alusta asti, ja niin me laitamme liikkeelle äänen, ilmeen ja liikkeen. Helppoa, ehdin ajatella, kunnes omalla aloitusvuorollani unohdan kaiken. Keskittymistä, sitä tämä vaatii, nyt ei parane miettiä kauppalistaa eikä sitä, miltä oma kiljaisu toisten korvissa kuulostaa. Sydän hakkaa, ja seuraavassa tehtävässä vedän henkeä keskittymällä kuvaamiseen. Pian olen kuitenkin taas jo lattialla, makaamassa kuvitteellisella tanssilattialla. Meitä on discossa kolme, ja tarinaa keksiessämme yhden meistä tulee maata, yhden istua ja yhden seisoa. Vaihdamme asentoja lennossa, ja vaikka huomaan haksahtavani yhteen impron suureen virheeseen, tyrmäämiseen, ohjaajat ovat armollisia. Mokahan on lahja, he ovat sanoneet, joten täältä pesee. Ja luulen, että jo tämä yksi tunti saattaa auttaa muistamaan sen myös oikeassa elämässä, joka ei yhtäkkiä olekaan enää niin vakavaa.