Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Työttömyyden kasvu on hälyttävä - nyt on korkea aika teoille

Nokialla oli huhtikuun lopussa yli kaksi kertaa enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuotta aiemmin. Kun vuoden 2019 huhtikuussa työttömänä oli 1 310 henkilöä, tämän vuoden huhtikuussa heitä oli 2 687. Työttömyysaste oli Nokialla huhtikuun lopussa 16,9. Luku on hälyttävä, jopa järkyttävä. Ja ei, Nokia ei ole ainoa luokassaan. Kunnat ovat jo pelkästään korona-kevään jäljiltä erityisen tiukassa tilanteessa monin paikoin - ja monin tavoin. Tätä tapahtumien ketjua ei parhainkaan talousnero olisi voinut ennustaa. Nyt on aika konkreettisille teoille. Jokainen, joka pystyy työllistämään, saa nyt kantaa vastuunsa työllistämisestä. Jokainen, joka pystyy tukemaan työllistämistä, eli käytännöstä yritystä ja yrittäjää, tehköön sen nyt avoimesti ja aktiivisesti. Rekrytoinneissa pitää olla rohkeutta ja ideoihin on syytä uskoa. Pelkään pahoin, että työttömien määrä tule entisestään kehittymään. Tämän kevään aiheuttanutta talouden jälkipyykkiä pestään nimittäin pitkään. Lisäksi vaikeudet ovat tässä tapauksessa vaarassa kertyä. Myöhemmin kerrannaisvaikutukset näkyvät myös tavoissamme käyttää rahaa ja kuluttaa. Säästämme. Jännitämme huomista. Varaudumme. Ja samaan aikaan yritysten, työllistäjien ja lopulta koko kaupungin kurimus syvenee. Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu johtuu yhden arvion mukaan koronaviruksen torjuntaan liittyvistä toimista ja sen aiheuttamasta talouden tilanteen merkittävästä muuttumisesta. Meillä Nokialla on tosin tämän lisäksi ollut nähtävissä jo yksi huolestuttava ja poikkeuksellinenkin suunta: nuorisotyöttömyys. Nyt tarvitaan rohkeaa päätöksentekoa joka portaalla. Jos emme toimi nyt, meillä saattaa olla tulevaisuudessa ratkaistavana liian monta lieveilmiötä yhdellä kertaa.