Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Yksi tarinakirjan kertojista menehtyi kesken tarinan – Seppo-veli jatkoi Pekka Paunun kertomusta

Vuonna 1933 syntynyt Pekka Paunu oli talvisodan syttyessä kuusivuotias. Unto-isä lähti sotaan hävittäjälentäjäksi ja äiti toimi ilmavalvontalottana. Pikkupoika jäi ilman hoitajaa. Niinpä hänet lykättiin aamuisin Paunun linjurin matkaan, annettiin kuskille rahaa ja käskettiin käyttää myös poikaa päivän mittaan syömässä. Unto-isä oli mukana veljensä Väinö Paunun perustamassa linja-autoyhtiössä. Pekka Paunu varttui linjureissa ja jo 12-vuotiaana hän ryhtyi rahastajaksi. ( Tuohon aikaan nuori poika rahastajana oli melkoinen poikkeus. Yleensä he olivat joko tyttöjä tai jo elämää nähneitä naisia.) Vikkelä Pekka-poika oli kätevä työssään. Tiettävästi edelleen voimassaolevan rahastuksen nopeusennätyksen hän teki olympialaisten aikaan, 1952. Ratinassa oli pelattu jalkapallo-ottelu, ja sen päätyttyä kahdeksan täpötäyttä linjuria oli kuljettamassa väkeä Keskustorilta Epilän ja Nokian suuntaan. Pekka oli ainoana rahastajana. Ensimmäisen vaihdon autosta toiseen hän teki jo ennen Hämeenpuiston kulmaa, toisen heti Rollikkahallilla... Edellinen tarina löytyy huhtikuun alussa julkaistavasta Nokia – 101 tarinaa -tarinakirjasta, jossa pureudutaan nokialaisuuteen joko hyvinkin tunnettujen tai aivan tavallisten ihmisten tarinoiden kautta. Tarinakirjan toimittanut Maritta Pahlman haastatteli Pekka Paunua. Paunu kuitenkin menehtyi ennen tarinan valmistumista. Ilman nuorempaa veljeä Seppo Paunua se olisi jäänyt kertomatta. Nokialla työuransa tehnyt, NoU:ssa aikanaan jääkiekkoa pelannut ja NoPSia perustamassa ollut Seppo Paunu paikkasi aukot ja tarina valmistui. Maritta Pahlman sanookin, että monen merkittävän ihmisen siirtyminen ajasta iäisyyteen lyhyen ajan sisällä ajoi hänet kokoamaan tarinakirjaa. Polte tähän hänellä oli tosin ollut jo pitkään. Abiturientista yli 100-vuotiaaseen tarinankertojaan Kirjassa ei ole kuitenkaan vain vanhempien ihmisten tarinoita, vaan kertojien ikähaarukka on harvinaisen laaja. Nuorin on tämän kevään abiturientti Esa Rastas ja vanhin yli 100-vuotias Pentti Kuukankorpi, SOK:n myllyn entinen laboratoriojohtaja. – Ihmisissä on näkyvissä nostalgian kaipuu. Ensin ihan tavalliset ihmiset alkoivat kirjoittaa pieniä omaelämäkertoja. He halusivat kertoa lapsilleen omasta elämästään, Maritta Pahlman sanoo. – Minäkin halusin tehdä niin, mutta en halunnut kertoa omaa tarinaani, vaan kaikkien nokialaisten, Pahlman jatkaa. Kirjoittajiksi ja haastateltaviksi valikoitui ihmisiä, joilla on jokin yhteys Nokiaan, mutta myös mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan suuren yleisön kannalta. Yksi nuoremman polven kirjoittajista on matematiikkaa opiskeleva Kati Sainio , joka on ollut viitenä kesänä kesätöissä River Golfin viheriöillä. –  Hei, me tehdään tästä Suomen paras golfkenttä! Mutta siihen tarvitaan meistä joka ikistä. Loppupeleissä kisa golffareiden suosiosta ratkaistaan sillä, missä kunnossa kenttä on, heti aikaisin keväällä ja koko kauden, hehkutti Kimmo Sirainen keväällä 2017 järjestämässään henkilökuntaillassa. Kaikkien yhteiseksi kivaksi on tullut tapa kilpaa rynnätä halliin hakemaan oma koneensa; on saatava paalupaikka niin kuin Formula-kisoissa. Ennen rundia järjestäydytään jonoon ja Teemu (Lehtimäki) henkilökohtaisesti kiristää jokaisen koneen leikkuuterät. Vähänkään löysällä ne jättävät epätasaisen jäljen. Jännää meillä on kaikilla, mutta tarkimmat paikat sillä, joka leikkaa greenit tärkeänä kisapäivänä – 2,2 millin ruoho ei ole vitsi! Kati Sainio ei pelaa golfia itse. Tarina katsookin harrastusta aivan toisesta näkökulmasta. Maallikon on vaikea ymmärtää, miten millin kymmenesosilla voisi olla merkitystä ruohonmitassa. – Pelaajat kyllä erottavat, onko ruoho 2,0:n tai 2,2 millin mittaista, Kati Sainio sanoo. Mosaiikkia eri elämänalueilta Maritta Pahlman tavoitteli kirjaan mosaiikkimaisuutta. Tarinakirja ei kerro vain muutamasta elämänalueesta. Historiallisen ja nostalgisen katsauksen Nokiaan tuo Maria Wikströmin tarina, joka lähtee ikivanhoine petäjineen aina 1400-luvulta. Wikström sanoo olevansa etuoikeutettu ja kiitollinenkin siitä, että saa arkisella maitokauppareissulla kulkea niinkin historiallisissa maisemissa kuin Nuijasodan taistelutantereilla. – Esimerkiksi Helsinkiin verrattuna Nokia ei ole mikään tuppukylä, vaan sillä on valtava historia, ympäri maailmaa asunut Wikström sanoo. Uskolliset puut kasvoivat hiljaa paikoillaan liki kaksisataa vuotta. Vuonna 1775 tänne saapui Ranskan armeijassa palvellut Otto Mauritz Brakel. Petäjät saivat uutta ihmeteltävää. Maailman muotivirtaukset tunteva kapteeni halusi rakennuttaa uuden kartanon. Yksikerroksinen rakennus katettiin mansardikatolla. Tuolloin, 1782, Viikin kartano oli Suomessa ensimmäisten joukossa ranskalaisen arkkitehdin Franҫois Mansartin mukaan nimetyn kattotyylisuunnan edustajana. Nokialla on todellakin oltu pariisilaismuodin edelläkävijöitä! Sängyn päädystä kiväärin piipuksi Koska Nokialle on aikanaan muuttanut monia evakkoperheitä, Maritta Pahlman halusi kirjaan mukaan tarinan Karjalasta muuton itse kokeneelta. Jorma Vulli oli syntynyt 2,5-kiloisena keskosena Viipurin läänin Pyhäjärvellä vuonna 1943. Perhe lähti evakkomatkalle reilun vuoden kuluttua ja päätyi junan tuomana ensin Korpilahden Putkilahteen ja viimein Nokialle vuonna 1949. Kerran päätimme Matin (Matti Mönkäre) kanssa tehdä kunnon painekäyttöiset näköiskiväärit. Sopivaa putkea piipuksi ei tahtonut löytyä mistään. Sittemmin Matin mummo alkoi ihmetellä, mihin hänen rautasänkynsä päädystä oli kadonnut pari pystyputkea. Matin kivääristä tuli lakatun tukkinsa kanssa hieno ja aidon näköinen. Muutenkin Matin kädentaidot ja taiteellisuus tulivat vahvasti esiin kaikessa, mitä hän päätti tehdä. ”Sittemmin Matin mummo alkoi ihmetellä, mihin hänen rautasänkynsä päädystä oli kadonnut pari pystyputkea.” Tarinakirja julkistetaan Virrassa Tarinakirja on Nokia-Seuran kustantama. Vuosi sitten seuran hallitus päätti antaa innostuneelle Pahlmanille kaksi vuotta aikaa 50 tarinan keräämiseen. – Hyvin pian kävi ilmi, että se lähti niin sanotusti käpälästä irti. Tavoitteeksi tuli 100 tarinaa ja yksi vuosi, koska tällä oli kiire, Maritta Pahlman sanoo. Viikko sitten 101 tarinaa kuvituksineen lähti taitettavaksi graafiselle suunnittelijalle. Tarinakirja on määrä julkistaa huhtikuun alussa uudessa kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa. Tarinakirjan kuvitus liittyy Kotiseutuliiton Mestarit ja kisällit -hankkeeseen, jossa kotiseututoimintaan pyritään saamaan mukaan myös lapsia ja nuoria. Hanke saikin Pahlmanin oivaltamaan, että kirjan kuvitus voisi tulla nimenomaan lapsilta ja nuorilta. Näin tehtiinkin. – Pirkan opistossa asiasta innostuttiin todella. Kerrankin lapsilla olisi oikea työ tehtävänään, eivätkä työt päätyisi vain piironginlaatikkoon. Kirjan kuvista kootaan myös kuvataidenäyttely Virtaan, Maritta Pahlman sanoo. Kursiivilla olevat tekstit ovat lainauksia tarinakirjasta.