Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

"Istahdin jakkaralle ja huokaisin: tämän jälkeen ei ole muuta odotettavaa kuin terävä nykäisy”

”Varokaa heikkoja jäitä!” Äitini ääni kaikui korvissani yrittäessämme kairata väylää 30-senttisen jääkannen läpi. Käsivarsia pakotti, hiki valui lumelle. Loputtomalta tuntuvan urakan jälkeen kairan terä upposi miltei koko pituudeltaan teräsjään valtakuntaan ja viimein saavutti sulan veden. ”Tänne voisi ajaa vielä vaikka traktorilla.” mies huusi pyyhkiessään helmeilevää otsaansa pilkkihanskan kämmenselällä. Istahdin jakkaralle allani tukevin alusta mitä kuvitella saattaa, sen alla lihavat ahvenet ja hauet - tosin myös mitättömät särkivauvat, joiden en halua toukkiani näykkivän. Näitä hetkiä odotetaan heti marraskuun pimeän jälkeen: aurinkoa, raikasta ilmaa – niin, ja jäitä. Jäällä kävely on käsittämättömän hienoa. Rakkain kalastusvälineeni: hopeasiipipystypilkki tarvitsi kolmisenttisen ketjun päässä roikkuvaan koukkuunsa enää kärpäsen toukan. No niin, pujotettu, parka ressukka. Tämän jälkeen elämässä ei ole lyhyellä tähtäimellä muuta odotettavaa kuin terävä nykäisy. Vereni, lihaksistoni, sieluni ja aivojeni koko kapasiteetti odottivat äänetöntä viestiä veden alta. Muistelin kahden viikon takaista pilkkiretkeä. Juuri näiltä paikkeilta saimme toistakymmentä komeaa körmyniskaa. Nyt vedenkirjat olivat sekaisin. Vain pikkiriikkisillä ahvenilla oli nälkä. Istuimme taivaansinen alla. Kumpupilvet kohosivat valkoisina palleroina liikkumattomina kohti lakea. Ne jököttivät paikoillaan kuin maailman hätä ei niitä mitenkään liikuttaisi. Toisaalta: miten ne pystyisivät lievittämään koronaepidemiaa, vaikka kuinka melskaisivat taivaanrannalla. Kurun talvinen metsäjärvi paistatteli päivää ja aurinko leikki Iittalan Taikamukissa. Vielä oli pari suullista siemaistavaksi. Lumipeite jäällä välkkyi kristalleina, siellä täällä näkyi ketun tai jäniksen juoksujäljet. Maisema oli täysin erilainen kuin vihreä kotipiha. Koivujen ohuet oksat olivat jo sulaneet, mutta aamulla ne kimalsivat miljoonina timantteina. Päässä alkoi soida Sibeliuksen Demanten på marssnön. Ruokaa ei kertynyt jäisistä onkaloista tällä erää, mutta se on elämän vähäisimpiä murheita. Leena Riihimäki Kirjoittaja on Nokian Uutisten palveluneuvoja.