Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nokialla kerätään reppuja ja koulutarvikkeita vähävaraisten perheiden lapsille, jotta ”lapsen ei tarvitse mennä yläkouluun samalla Nalle Puh -repulla, jota hän on käyttänyt tokaluokkalaisena”

Nokian seurakunnan diakoniatyö ja Kirppis Siison keräävät reppuja ja koulutarvikkeita nokialaisille vähävaraisten perheiden lapsille. Kirpputoriyrittäjä Päivi Koskinen kertoo, että keräys lähti liikkeelle, kun eräs kirpputorin asiakas vinkkasi, että muualla Suomessa on järjestetty vastaavanlaisia keräyksiä. Niitä on organisoinut muun muassa Hope, joka toimii Tampereellakin. Ensisijaisia saajia ovat ekaluokkalaiset. Heidän jälkeensä vuorossa ovat vanhemmat lapset. – Nämä lapset ovat perheistä, joilla ei ole oikeasti varaa ostaa koululaiselle uutta reppua, Koskinen sanoo. Pienten lasten reppujen lisäksi myös yläluokkalaisten repuille on tarvetta. – Jotta lapsen ei tarvitse mennä yläkouluun samalla Nalle Puh -repulla, jota hän on käyttänyt tokaluokkalaisena, Koskinen perustelee. Lasten tavaroissa muoti ja suositut elokuvista tutut hahmot vaihtuvat tiuhaan. Koskista harmittaa, että tavarat ”vanhenevat” muodin mukana, vaikka ne ovat vielä siistejä ja käyttökelpoisia. – Haluaisin päästä pois siitä, että kaikkien pitää ostaa aina se uusin hittijuttu, joka on tehty Kiinassa. Esimerkiksi suurin Frozen-huuma on jo ohi, mutta monet pikkutytöt pitävät silti edelleen Frozenin hahmoista, Koskinen toteaa. Hän sanoo, että lahjoitettavien tavaroiden ei tarvitse välttämättä olla uusia, kunhan ne ovat siistejä. Kerättäviä koululaisten tarvitsemia varusteita ovat reput, penaalit ja penaaliin kuuluvat välineet, kuten kynät, pyyhekumit ja viivottimet. Nokian seurakunnan diakoniatyöntekijät jakavat reput ja muut tavarat lapsille. Diakoniatyöntekijä Heidi Juvonen on tehnyt aiemminkin avustusprojekteja Päivi Koskisen kanssa, ja Juvonen on tyytyväinen sujuvaan yhteistyöhön. Kirppis Siisonille Pirkkalaistori 6:een voi tuoda lahjoitettavia reppuja ja koulutarvikkeita 2.8.2019 saakka. Mikäli tiedät lapsen, joka tarvitsisi repun tai penaalin, ota yhteyttä diakoniatyöntekijä Aino Kivelään p. 040-5415076.