Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Nostalgisia kuvia Nokian vanhoista ravintoloista – kävitkö, söitkö, istuitko iltaa? Tunnista itse tai tuttavasi mustavalkoisista kuvista

Tällä kertaa pengoimme Nokian Uutisten paperikuva-arkistosta ravintola-aiheisia kuvia, tosin onpa joukkoon mahtunut myös yksi iloisesti hymyilevä jäätelönmyyjä. Kuviin ei valitettavasti ole merkitty kuvausajankohtaa, ei ravintoloiden nimiä eikä henkilöitä. Pääkuvasta tunnistaa kuitenkin ainakin Seppo Kallion ja jo edesmenneen Herkku Hernesniemen. Lisäksi mukana on esimerkiksi tunnelmia Pirkanmaan uudelta Panimolta eli PuPilta, ilmeisestikin sen avajaisista.