Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Katso kuvat: Perinteisen pukkiparaatin jälkeen joulutunnelma on taattu – Jimi, 6, odotti näkevänsä paraatissa koiria ja paloautoja

Ilma tuntuu kylmältä, vaikka pakkasasteita ei juurikaan ole. On pimeää lumen puuttuessa, mutta fiilistä valaisee kymmenien ja taas kymmenien lasten hymyilevät ja odottavat kasvot. Pirkkalaistori täyttyy pikkuhiljaa nokialaisista perheistä. On jälleen se aika vuodesta. Perinteistä pukkiparaatia marssittiin sunnuntaina sankoin joukoin. Jo vuosikymmenien ajan järjestetyssä paraatissa marssi tänä vuonna itse pääjehu-joulupukin lisäksi myös muun muassa ihania pieniä tonttutyttöjä ja -poikia. Tuttuun tapaan Nokian kylänraitille saapuivat myös kaunis jääprinsessa, suloiset Suomen Karva-Kaverien ”karvakot”, Nalle Puh ystävineen sekä muita pörröisiä satuolentoja. Tuttuja torilla Nokian Pyry ry:n, Nokian kaupungin ja yhteistyökumppaneiden järjestämä pukkiparaati oli tänäkin vuonna suuri hitti. Paraatikulkue lähti perinteiseen tapaan Maununkadun K-marketilta, tuli rauhassa alas kohti Härkitietä ja päätti marssinsa Pirkkalaistorille satojen ihmisten odottaessa ohjelman alkamista. Torilla tavattiin varmasti tuttuja, sillä tänäkin vuonna nokialaisia oli saapunut paikalle niin paljon, ettei joulupukin ja pienten tonttujen luokse päässyt halailemaan kovin helpolla. Tapahtumassa oli hurjasti ohjelmaa perheen pienimmille. Pienet tontut esittivät syötävän suloisia tonttutansseja, jääprinsessa johti Nalle Puhin ja ystävien tanssia ja järjestipä hän pienen jumpan myös yleisölle. Rakkaimmat joululaulut Vähän vanhemmillekin paraativieraille oli ohjelmaa, sillä kaikkien nokialaisten tuntema kultakurkku Pasi Heino esitti jouluisia kappaleita suoraan sydämestä. Nokian VPK toi kalustoa jälleen nähtäville ja lapset saivatkin vierailla paloautossa ja tutkia sen sisältämiä tarvikkeita. Joulupukki ja muori pääsivät myös haastatteluun, jossa selvisi, että joulumuori on 200-vuotias ja joulupukki jo 300-vuotias. – Hetki sitten tontut saivat valmiiksi M-kirjaimen, eli Mäntsälän kaupungin, lahjat. Nyt siellä alkaa sitten N-kirjain, eli Naantali ja siitä eteenpäin, eli sieltähän tulee sitten se Nokiakin, kertoo joulumuori. Joulurauhaa, mutta myös lahjoja Joulupukki taas puhelee, että jos jouluaattona ei ole lunta, hän saapuu paikalle junalla, autolla tai vaikka mopolla, jos siltä näyttää. – Joulun suosituin lahjatoive tänä vuonna on ollut joulurauha, kertoo joulupukki. Kuusivuotias Jimi Äyräs on tullut perheensä kanssa Ylöjärveltä saakka Pirkkalaistorille. Hän kertoo, että oli kivaa tulla pukkiparaatiin. Eniten hän odotti paraatissa näkevänsä koiria ja paloautoja. – Nyt odotan, että äiti vie mut paloautolle. Odotan joululta eniten lahjoja, hymyilee Jimi.