Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Sun pitäis käyttää TikTokia tai oot ihan nuub

Ennen kirjaimia oli merkkejä, kuvia, eleitä. Piirsimme. Tapamme hahmottaa maailmaa visuaalisesti ei siis ole mikään nykyajan ilmiö, vaikka se puheissamme vanhempien, isovanhempien ja ystävien kesken välillä siltä tuntuukin. Lapset katsovat vain sitä kännykkää. Teinit keskustelevat videoiden välityksellä. On haastetta, storya, liveä ja klippiä. Tuntuuko tutulta? Tapasin äskettäin erään yläkoulun suomen opettajan. Aluksi hän puhui silmät sädehtien siitä, miten innokkaita nuoret ovat ilmaisemaan itseään ja sitten hän uuvahti. Kirjoittaminen. Se ei vain tunnu sujuvan. Taito ilmaista tietoa ja tunteita kirjoittamalla on opettajan kokemuksen mukaan hiipunut vuosi vuodelta. Miten kirjoitustaidolle käy, hän huolehti. Maailma muuttuu Eskoseni, mutta tarpeemme ilmaista itseämme, olla läsnä ja osallistua, eivät häviä koskaan. Olemme tarinoiden kertojien sukua. Olemme ajoittain erakoituvia laumasieluja, joille kuuleminen ja kertominen ovat hengissä pitävää voimaa. Ilmaisemisen tapoihin kyllä muotoja. Olennaista on ymmärtää kaikkien muotojen merkitys ja tarve. Kuva vaikuttaa nopeasti, sanat hitaammin. Kuva on estetiikkaa, sanat kosmetiikkaa. Välillä tekee mieli laulaa. Parhaimmillaan kirjoittaminen on säveltämistä. Rytmi, tunnetilat, mahdollisuus koskettaa, herättää ja huvittaa vaativat tekijältään syventymistä. Palataanpa alkuun. Mitä ekaluokkalaisen lause tarkoitti? Että sanoja vaaliva äiti ymmärtäisi myös lyhyiden videoiden kieltä eikä syrjäytyisi omaan kuplaansa. Se kai on olennaista ihan kaikessa.