Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Jarmo Mäkinen kertoo kirjoituksessaan lisää jatkokoulun vaiheista: ”Kaunottaren helmojen suojissa aloitti toimintansa myös toinen oppikoulu”

Risto Husan kirjoitus ”Jatkokoulukaunottaren monet vaiheet” (NU 1.4.) oli avartava katsaus historiaan kaikkine vivahteineen! Kuitenkin jäi ihmetyttämään kokonaan huomiotta jäänyt seikka, että kyseisen kaunottaren helmojen suojissa aloitti toimintansa myös toinen oppikoulu Nokialla: Nokian yhteislyseo vuonna 1957. Koulun ensimmäiseen vuosikertomukseen merkittiin oppilaina kolmelta eri rinnakkaisluokalta yhteensä 99 oppilasta. Ensimmäisen toimintavuoden aikana käytiin myös poliittinen ”kädenvääntö” uuden koulun nimestä, joka vaihtui nimeksi Emäkosken yhteiskoulu. Toisen vuoden olimme sitten vuokralla Nokian Yhteiskoulun tiloissa ja siitä eteenpäin Kankaantaan kansakoulussa iltavuorossa, kunnes oma koulu valmistui Koskenmäkeen, siihen Turuntien varteen. Husan kirjoituksesta ilmeneekin sitten, kuinka paikallisella tasolla Nokian Yhteiskoulun ja Nokian Yhteislyseon (myöhemmin EYK) lukiot palasivat sulassa sovussa juurilleen entiseen jatkokoulutaloon. Kirjoittaja on Nokian Yhteislyseon 1B:n oppilas vuodelta 1957.