Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Hartauskirjoitus: Vapusta, jengistä, johtajista

Se on sitten vappu ohi, tältä vuodelta. Liput liehuivat, valkolakit hohtivat enemmän tai vähemmän, Manta lakitettiin sekä sima ja munkit tekivät kauppansa. Toreilla ja turuilla eri puolueiden johtajat ja vasta valitut uudet kansanedustajat keräsivät kannattajansa, tuon uskollisen lauman, kuuntelemaan lupauksia tulevaisuudesta, kaikesta siitä hyvästä, mikä meitä heidän johdollaan odottaa tulevaisuudessa. Tämä sai minut ajattelemaan johtajia ja laumoja. Millainen on hyvä johtaja? Onko Venezuelan presidentti Marudo hyvä johtaja torpatessaan kansainvälisen avun saapumisen maahan ja antaessaan kansansa, laumansa, kuolla lääkkeiden ja ravinnon puutteeseen? Entä sitten Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un, millainen johtaja hän on poksautellessaan ydinohjuksia kuin ilotulitusraketteja kansan riutuessa nälkäkuoleman partaalla? Ja näitähän riittää. Historia on pitkä ja surullista luettavaa. Ja kärsijänä ovat aina olleet lauman jäsenet. Muistelen kaiholla muutamaa vuotta taaksepäin, kun meillä vielä oli lampaita. Sanotaan, että lampaat ovat tyhmiä eläimiä, mutta olen täysin toista mieltä. Ne kyllä osaavat osoittaa mieltään, näyttää loukkaantumisensa, jos kokevat tulleensa kohdelluksi väärin ja iloitsevat nähdessään tutun hoitajansa. Meillä he jopa tunsivat hoitajansa auton äänen ja ennättivät juosta paikalle valmiiksi, kun auton ovi aukeni ja tuttu ja turvallinen hoitaja saapui ruokkimaan, juttelemaan ja rapsuttelemaan. Kirkossa ensi sunnuntaita kutsutaan Hyvän Paimenen sunnuntaiksi. Mistä tuntee hyvän paimenen? Joku minua paljon viisaampi on joskus sanonut, että hyvä paimen tekee asioita lampaiden eduksi - huono paimen teettää asioita lampailla omaksi edukseen. Siinä kait totuus on kiteytettynä. Jeesusta verrataan Hyvään Paimeneen. Miten Jeesus tämän kaiken hyvän paimenen toimen tekee? Hän sanoo: "Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta." V. 1938 Raamatun käännöksessä sanotaan "Minä annan henkeni lampaiden edestä." Pääsiäisestä on vain kaksi viikkoa ja näin sen tapahtumat mielessä on Jeesuksen sanomaan helppo yhtyä. Jeesus kuoli meidän puolestamme sovittaen Jumalan kanssa meidän syntimme. Ylösnousemuksellaan hän vapautti meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta, armahti meitä ja antoi elämän, iankaikkisen elämän taivaassa. Jeesus on hyvä paimen. Monenlaisia paimenia maailmassa voi olla, mutta on vain yksi Hyvä Paimen, joka on antanut henkensä laumansa edestä. On turvallista kuulua tähän laumaan, kun tietää, millainen paimen on johtajana.