Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Pyryllä oli maalijuhlat HeKiä vastaan nuorten Mestiksessä

Pyry palasi kotihallissa voittokantaan U20 sarjan Mestiksessä HeKi Vierumäkeä vastaan. Päätöserän neljä osumaa takasivat selvän 7-1 (1-0, 2-0, 4-1) voiton. Viikonlopun kaksoiskierroksen vieraspeli Espoossa K-Espoota vastaan toi tappion maalein 7-3 (2-1, 2-2, 3-0). – Tappiosta huolimatta Espoossakin joukkueen esitys oli hyvä. Olimme matkassa hyvin kapealla porukalla, kun kolme hyökkääjää putosi sairauden takia pois. Silti olimme pelissä hyvin mukana ja voittokin oli otettavissa. Kotijoukkue teki kaksi viimeistä tyhjiin, kertoo Pyryn valmentaja Jukka-Pekka Vuorinen . Pyryn maalintekijöinä olivat Leevi Pärssinen , Arttu Lappi ja Matias Pitkäranta . Kun Pyryn edustuksella ei ollut sunnuntaina peliä, HeKiä vastaan jäällä viiletti myös kuusi edustusjoukkueen nuorisokaartin pelaajaa. Se näkyi myös tehoissa, kun Nooa Innanmaa iski kaksi osumaa ja maalin makuun pääsivät myös Väinö Österlund , Niko Lamminsivu , Veeti Ahmaoja ja Saku Hautamäki . Päätösosuman viimeisteli Joni Kivistö . – Tasokkaita ja kehityksessä huimasti viime aikoina eteenpäin menneitä nämä edustusjoukkueen nuoret ovat. Siis kovia vahvistuksia nuorten Mestikseen silloin kun mukaan pääsevät. – Koko joukkueen voitto HeKi-peli kuitenkin oli. Lähtökohtaisesti mennään tulta päin perusrungolla ja katsotaan pelikohtaisesti, voisiko edustuspelaajia olla mukana, Vuorinen toteaa.