Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nokian kuntajohtajat tulevasta sotesta: Ei isäntäkuntamallille ja päätöksenteon ulkoistamiselle

Jos nokialaiset kuntajohtajat saisivat viedä soteuudistuksen maaliin, päätöksenteko ja ohjausvalta haluttaisiin pitää siellä, mistä rahoituskin tulee eli omissa käsissä. Tätä mieltä ovat Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Haapaniemi (kok). – Sellainen malli ei ole kiinnostava, jossa ulkoistetaan päätöksenteko ja johtaminen, mutta jossa kaikki laskut tulevat meille, niin kuin esimerkiksi tähän saakka sairaanhoitopiiristä, Väätäinen sanoo. – Meillä on kohtuullisen hyvä tilanne ihan näinkin. Olemme pystyneet tehostamaan toimintoja ja parantamaan niitä resurssien puitteissa. Meillä olisi halua ja kykyä tehdä enemmänkin, ja niin olemmekin tekemässä eli kilpailuttamassa erikoissairaanhoitoa, Haapaniemi sanoo. Kunnat edellä uuteen soteen Pirkanmaan kuntajohtajia kokoontui viime viikolla keskustelemaan, miten maakunnassa voitaisiin edetä kaatuneen soteuudistuksen loppuunsaattamiseksi. Eero Väätäinen sanoo, että kuntajohtajien yhteinen näkemys oli se, että vaalien jälkeistä uutta hallitusta informoidaan jo etukäteen pirkanmaalaisten toiveista, jotta hallitusohjelmassa ei lukittaisi ratkaisuja kapeasti, vaan erilaisille ratkaisuille olisi tilaa. – Kunnat ovat tuottaneet sotepalveluja jo sata vuotta. Mikä olisi erityisesti se syy, miksi kuntapohjainen malli olisi suljettu pois jatkosta, Väätäinen kysyy. Samalla hän toteaa, että jokin soteratkaisu tarvitaan ennemmin tai myöhemmin, sillä Suomessa on pieniä kuntia, jotka eivät tule selviämään nykyisellä mallilla. Vaikka Nokia on sen kokoinen paikkakunta, joka pystyy järjestämään ja tuottamaan peruspalvelut itse, uudistus ei koskisi pelkästään niitä pieniä kuntia, jotka tarvitsevat apua akuutisti. Jos uuden hallituksen hallitusohjelmasta ei tule esteitä kuntapohjaiselle mallille, Pirkanmaan kunnat ovat tässä mukana. – Vapaaehtoinenkaan kuntapohjainen uudistus ei ole helppo, jos rahoituspohjaa tai lainsäädäntöä ei uudisteta, Väätäinen sanoo. – Ensiksi kuitenkin selvitetään kuntien näkemyksiä ja reunaehtoja mahdolliselle yhteiselle kuntapohjaiselle mallille, Väätäinen sanoo. Ensin selkeät tavoitteet Jari Haapaniemi nostaa tärkeimmäksi asiaksi ennen kaikkea selkeyden tavoitteenasettelussa. – Maakunnallisen valmisteluun Nokia lähtee ilman muuta mukaan, jos siihen ryhdytään. Mutta siitäkin haluamme tiettyä selkeyttä ja pelisääntöjä, ettei vain lähdetä valmistemaan jotain mallia, ja päädytään ajopuuna johonkin tulokseen, Haapaniemi sanoo ja viittaa kokemuksiin 1,5 vuotta kestäneistä erilaisista kuntaliitosselvittelyistä. – Niiden jälkeen sanottiin, ettei haluta liittyä. Tällaista tilannetta ei haluta uudestaan. Tavoitteet määritellään käytännössä valtuustotasolla, jotta neuvottelijoilla on selvillä Nokian tahtotila. Isäntäkuntamalli ei kelpaa Isäntäkuntamalli ei miellytä ainakaan henkilökohtaisesti Jari Haapaniemeä. Tällöin kaupungilla olisi isäntäkunnassa muodollinen edustus, mutta käytännössä päätökset tehtäisiin isäntäkunnassa eli tässä tapauksessa oletettavastikin Tampereella. – Henkilökohtaisesti en kykene luottamaan siihen, että Tampere kykenisi isommassa kokonaisuudessa hoitamaan asioita paremmin kuin se on nyt pystynyt omassakaan organisaatiossa. Nokialaisten palvelut on tuotettu tehokkaammin ja paremmin ja ne ovat paremmin saavutettavissa kuin esimerkiksi Tampereella on tällä hetkellä, Haapaniemi perustelee. – Jos lähdetään isompaan kokonaisuuteen, sen pitää olla avoimesti yhteistä toimintaa, jossa Nokia pystyy vaikuttamaan omiin palveluihinsa ja siihen, miten niihin menee rahaa, hän lisää. Nokia rakentaa uuden hyvinvointikeskuksen joka tapauksessa Kaupunginjohtaja Väätäinen muistuttaa, ettei valtakunnallisen soten kaatumisesta ole aiheutunut sosiaali- ja terveyspalveluiden katkeamista. – Tuotamme palveluita kuten tähänkin asti, kaikki jatkuu ennallaan. Meillä on omat ongelmamme erityisesti toimitiloihin liittyen, mutta tulemme toimimaan kaikissa tapauksissa valtuuston päätöksen mukaisesti eli uusi hyvinvointikeskus rakennetaan, Väätäinen sanoo. – Emme jää odottelemaan seuraavaa uudistusta vaan palveluiden kehittämistä jatketaan edelleen.