Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Hallitus päätti poikkeusolojen jatkosta: Kouluissa etäopiskellaan ainakin 13. toukokuuta asti – koronatestejä otetaan aiempaa enemmän

Etäopiskelu Suomen kouluissa jatkuu lähes toukokuun puoleenväliin asti. Maamme hallitus päätti maanantaina jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta asti. Jatkopäätös on tarkoitus viedä eduskunnan käsiteltäväksi vielä tällä viikolla. Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoitukset jatkuvat näin olleen kuukaudella eri kouluasteilla. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Hallitus päätti maanantaina myös aloittaa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi sekä laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi, lukuun ottamatta tavara- ja rahtiliikennettä. Näytteenottoa ja testaamista koronavirustapausten selvittämiseksi päätettiin lisätä. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta on testattava aina, jos on pienikin epäily sairastumisesta. Hallitus antaa eduskunnalle ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. Aukiolon rajoittaminen on voimassa toukokuun loppuun. Ruuan ulosmyynti on mahdollista.