Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Futsal: FC Nokian voittotahti jatkuu

Naisten Ykkösessä FC Nokia otti jo neljännen kolmen pisteen voiton yhtä monesta ottelustaan. Lauantaina joukkue otti hyvällä pelillä voiton MU:sta (Mäntsälä) maalein 4-2 (2-1). – Alku oli aika kangertelua eikä jalkoja löytynyt. Ei menty kunnolla tilanteisiin. Hiukan jouduttiin kentällisiä vaihtelemaan. Vastustaja juoksi pelaajiemme perässä, jollin avautui 2-1-tilanteita maalipaikoille, toteaa joukkueenjohtaja Kimmo Sulonen . Vieraat aloittivat vahvasti ja menivätkin 0-1-johtoon 7.minuutilla. Reilun vartin jälkeen kotijoukkue onnistui tasoituksessa. Pelissä lopulta palkittu Marika Ropanen laukoi 1-1-tilanteen. Marika teki toisen maalinsa 18.minuutilla. Näistä lukemista lähdettiin tauolle. Toisella puoliajalla Senni Viren ja Essi Salonen viimeistelivät nokialaisten osumat. MU sai muutamaa minuuttia ennen loppua kavennuksen pelatessaan ilman maalivahtia. – Teimme itse ottelusta tiukan, mutta voitto oli lopulta ansaittu. Toisella puoliajalla teimme tyhmiä virheitä ja virhetili täyttyikin aika nopeasti. Mutta onneksi kertaakaan MU ei päässyt rangaistuspisteelle. FC Nokialla oli 12 pelaajan rotaatio ja jokainen pääsi kentälle. Tällä kertaa oli mukana jälleen yksi ensikertalainen. Ella Saranpää pääsi haistelemaan naisten ottelussa tunnelmaa. – Syksy on lähtenyt hyvin käyntiin. Jos homma tällaisena jatkuu, on mahdollista nousu jopa Liigaan. Meillä on aika hyvin harjoituksissa käynyt porukkaa. FC Nokialla on nyt neljästä ottelusta koossa täydet 12 pistettä. EBK on saalistanut kahdesta ottelusta kuusi pistettä ja on toisena. Ensi sunnuntaina FC Nokia matkustaa Jyväskylään Liikunnan Riemun vieraaksi.