Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta saa kokea arvoisensa avajaiset - Petri Juutilaisen johtama Nokia Big Band tekee 16. lokakuuta sen, mikä kevätkaudella jäi tekemättä

Valkoinen Peugeot pysähtyy tien laitaan täsmällisesti sovittuna aikana. Niemisen Jaakko heiluttelee iloista tervehdystään ratin takaa. On vasta varhainen aamu, mutta asia on niin tärkeä, että viivyttelyyn ei ole varaa. Korona on viivästyttänyt kaikkea jo aivan riittävästi, joten nyt on toimittava, kun siihen on mahdollisuus. Kyse on Nokia Big Bandista, jonka oli alun pitäen tarkoitus konsertoida keväällä uuden kirjasto- ja kulttuuritalo Virran avajaisissa. Sitten kävi niin kuin kävi, Virran ovet avattiin vasta kesäkuun alussa, ja konserttikin siirrettiin parempaan ajankohtaan. Lupaukset ja konsertit pidetään Se parempi ajankohta on aivan pian, sillä Big Band ei ole unohtanut Virtaa, vaan haluaa juhlistaa kirjasto- ja kulttuuritaloa sen ansaitsemalla tavalla: kunnon kulttuuriperformanssilla, jonka toteuttamiseen on kirjoitettu selkeä resepti. Ensiksi tarvitaan siis Niemisen Jaakko, joka on toinen vielä nykyisin mukana olevista NBB:n perustajajäsenistä. Nieminen on siviilissä rakennusarkkitehti, jonka kädenjälki näkyy Nokialla hyvin monessa kohteessa, mutta vähintään yhtä paljon kuin arkkitehti, Nieminen on muusikko, jolle etenkin NBB on ollut se suuri rakkaus yhtyeen perustamisesta saakka. – Tosin tulevassa konsertissa olen enemmänkin tuottajan roolissa. Ammattilaisia mukaan Nieminen tietää mitä haluaa ja siksi kyytiin poimitaan esittävän taiteen ammattilainen, Nokialta maailmalle ponnistanut ohjaaja ja käsikirjoittaja Sina Kujansuu . Ja jotta matkalle saadaan vielä syvempi tarkoitus, mukaan kaapataan myös Jukka Hänninen , joka on se toinen NBB:ssä alusta saakka vaikuttanut nokialaismuusikko. Täysammattilainen, joka taitaa puhaltimien lisäksi myös haitarin, jota sitäkin tulevassa konsertissa tarvitaan. Kansan suussa syntynyt sanonta "lahjattomat treenaa" on muusikkopiireissä totuus, josta on mustaa valkoisella niin nuottiviivastolla kuin pianon koskettimistollakin. Koska NBB koostuu yksinomaan lahjakkaista yksilöistä, harjoittelua tärkeämpi asia on sopia mitä soitetaan, miten soitetaan ja ennen kaikkea mitä lauletaan. Siksi koko konkkaronkka matkustaa tapaamaan Oskari Nokso-Koivistoa tämän työpaikalle Aalto-yliopiston taloustieteen laitokselle Espooseen. Lähdettyään Nokialta maailmalle tämä nykyinen energiapolitiikan neuvonantaja ehti näet kouluttautua Sibelius-Akatemiassa baritoniäänialalle. Tulevan konsertin solistiksi Nokso-Koivistoa ei siis pyydetty siksi, että hän on entinen Niemisen Jaakon naapuri, vaan siksi, että hän on erittäin lahjakas laulutaiteilija. Neuvottelutila raikukoon Ja kun asiat sovitaan, ne sovitaan. Tarvitaan vain kauppakorkeakoulun neuvottelutila, Hännisen haitari ja astetta kovempiääninen neuvottelu on valmis alkamaan. – Niin kauan minä tramppaan tämän kylän raittia, ku kenkäni pohojat kestää , Nokso-Koivisto antaa palaa sydämensä kyllyydestä, eikä Hänninenkään haitariaan säälien soittele. Että terveisiä vaan Nokialta sinne viereisiin neuvottelutiloihin. Meillä on mahtava meininki, toivottavasti teidänkin palaverinne sujuu! Sina Kujansuun kynä savuaa. Nyt hänkin tietää, mistä sanansa löytää, kun Virran kevät on vaihtunut jo syksyyn. Viimeistely onkin sitten kapellimestari Petri Juutilaisen käsissä. Että niin se matkailu avartaa. Jo tätä varten kannatti lähteä, mutta entäs sitten itse konsertti? No sehän on nähtävästi ja kuultavasti jotain, josta on aivan pakko päästä nauttimaan.