Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Siurolainen Mika Loppinen hurahti jenkkiautoihin jo pikkupoikana – ”Kun muut lukivat Aku Ankkaa, minä luin jenkkiautolehti V8:aa”

Mika Loppisen talolle tullessa oikea osoite löytyy helposti, sillä pihalla majailee amerikanrautoja. Samaan aikaan pihaan ajava Loppisen avovaimo Marjatta Murtoo varmistaa osoitteen oikeaksi ja pian kodin oven avaakin Mika Loppinen. Hän toivottaa toimittajan tervetulleeksi ja suuntaamme autosomisteisen kodin läpi takapihalle ihastelemaan autotallin edessä olevaa vanhaa vuoden 1957 Chevrolet Bel Airia. Erilaisia jenkkejä Loppisella on ollut jo ennestäänkin. – Kun täytin 18, ostin ensimmäisen jenkkiautoni, Chevrolet El Caminon vuosimallia 1981. Se oli ensiautoni. Loppisen jenkkiautoinnostus lähti jo nuoresta. Alun perin kipinä lähti hänellä siitä, kun vuonna 1981 isä vei hänet Tampereelle Hakametsän jäähalliin Hot Rod Show’hun. – Amerikanautoja on tullut harrastettua koko aikuisikä. Minulle tilattiin 10–vuotiaana V8 Magazine -lehti, joka on jenkkiautoraamattu. Se on tullut minulle tähän päivään saakka. Kun muut lukivat Aku Ankkaa, minä luin V8:aa. ”On luksusta, että nykyään voi olla ylimääräinen auto, joka on sitä varten, että harrastetaan.” Loppisen kiinnostus kohdistuu autoissa rakenteluun ja kruisailuun. Hänelle iskostui jo pienenä isältä päähän ajatus siitä, että kaikki korjataan tai rakennetaan itse. Kaikki huollot perheen kuorma-autoihin ja henkilöautoihin tehtiin itse. Kun hän oli noin 7–vuotias, he tekivät moottoriremonttia BMW-autoonsa. – Siihen aikaan kun olin nuori, ei ollut autoharrastuskulttuuria. Raha, mitä tuli, meni perheen elättämiseen ja arjen pyörittämiseen. On luksusta, että nykyään voi olla ylimääräinen auto, joka on sitä varten, että harrastetaan, Loppinen toteaa. Hän ei osaa sanoa, mikä jenkkiautoissa häntä tarkalleen kiehtoo. – Sen kun tietäisi. Vanhin auto, joka minulla on ollut, on vuosimallia 40. On periaatteessa kulttuurihistoriallinen teko, että sellaista pitää liikenteessä. Auto on nähnyt monia vaiheita matkan varrella. Se, että niitä pystyy pitämään itse kunnossa ja niillä pääsee eteenpäin, on mielenkiintoista. Hetken miettimisen jälkeen hän keksii useamman kiehtovan ominaisuuden. – Muotoilultaan ne ovat älyttömän hienoja. Sekin kiehtoo, että ennen vanhaan eri vuosimallit ja eri valmistajien autot olivat erilaisia. On hauskaa, että auton voi tehdä oman näköiseksi ja muuttaa sellaiseksi, mikä itsestä tuntuu kivalta ja hyvännäköiseltä. Lisäksi Loppinen mainitsee vanhojen autojen ominaisuudeksi sen, että niihin saa edelleen varaosia. – Sitä aina peilaa siihen, kun nykyajan autot ovat pelkkiä tietokoneita. Voiko sellainen auto edes periaatteessa toimia tai pystyykö sellaisella kukaan ajamaan 80 vuoden päästä, vastaus on ei. Loppisella on elämänsä aikana ollut kaikenlaista säätöä amerikanautojen kanssa. – 1990-luvulla minulla ja muilla oli polttava tarve lähteä Motoparkiin katsomaan kiihdytyskisoja. Edellisenä iltana autosta, jolla meidän piti lähteä, hajosi laturi. Se ei ladannut akkua. Keräsimme kaikki akut, mitä löysimme ja laitoimme ne peräkonttiin. Sitten lähdimme ajamaan Motoparkiin. Kuuntelimme rokkia ja ajoimme ilman valoja. Aina kun auto sammui, otimme uuden akun peräkontista, jätimme tyhjän peräkonttiin ja jatkoimme matkaa. Sitten vain latasimme kaikki akut paikan päällä, kun olimme perillä ja tulimme samalla tavalla takaisin. Kerho yhdistää amerikanautoista kiinnostuneet Loppinen kuvailee itseään viittäkymppiä lähestyväksi autoihin hurahtaneeksi mieshenkilöksi. Suuri osa hänen vapaa-ajastaan menee autoihin ja Siuro Cruisers -kerhoon. – Olimme yksi keskiviikko Nokian Cruisingissa avovaimoni kanssa. Tapasimme siellä kaverin, jonka olen tuntenut 18–vuotiaasta, mutta emme olleet vuosiin nähneet. Juttelimme kaverin sekä vaimon veljen kanssa ja totesimme, että meidän pitäisi perustaa sellainen kerho tänne. Toukokuussa juttelimme ja heinäkuussa oli ensimmäinen cruising. Kerhossa järjestetään muutama tapahtuma yhdessä ja muuten ajetaan muiden tapahtumien yhteydessä. Heillä on yhteistä ohjelmaa. Kerhoon kuuluu erityyppisiä ihmisiä, mutta heitä yhdistää se, että jokainen tykkää amerikanautoista. Kerhoa ei kuitenkaan ole rajattu vain amerikanautokerhoksi. ”Ei autoharrastaminen vaadi, että pitää olla alan koulutuksia tai insinööri, vaan että on vain mielenkiinto johonkin tiettyyn juttuun.” Siuro Cruisersista Loppinen saa paljon kavereita, uutta erilaista tekemistä tapahtumien kautta ja apua autojen kanssa. Hänestä on ollut hienoa nähdä, kuinka paljon samanhenkisiä ihmisiä on lähialueilla. Kerho on sitouttanut heidät Siuroon vahvemmin kuin aikaisemmin. Hän saa paljon voimaa itse siitä, kun Siuro Cruising -tapahtuman kautta tuo hyvän mielen laajalle joukolle ihmisiä. – Autoharrastus vaatii vain sen, että jostain löytää alkupääoman laitteen ostamiseen. Lisäksi tarvitaan uteliaisuutta ja halua alkaa tutkimaan ja itse opiskelemaan sitä, miten vekotin toimii, miten sitä pystyy kehittämään ja miten vikoja saa korjattua. Ei autoharrastaminen vaadi, että pitää olla alan koulutuksia tai insinööri, vaan että on vain mielenkiinto johonkin tiettyyn juttuun, Loppinen kertoo. – Olen huomannut, että autoharrastamisen tahtotila ja oma tavoitetila jalostuvat sekä muuttuvat koko ajan iän ja eri saavutuksien myötä. Kun on saanut jonkin tietyn haaveilemansa auton, niin kun se on ollut hetken itsellä, niin huomaa, että haluaakin jotain muuta. Maaliin ei pääse ikinä, että kyllästyisi siihen. Aina löytää jotain uutta jostain. Hän jakaa kiinnostuksenkohteensa yhdessä avovaimonsa Marjatta Murtoon kanssa. – Marjatta on tässä yhtä paljon mukana. Hän on ihan yhtä hullu näiden asioiden kanssa. Se on siistiä, koska meillä on todella paljon yhteistä tekemistä. Olemme yhdessä rakentaneet kaikkia näitä vehkeitä. Se tuo paljon sisältöä vapaa-aikaan. Jos lähden hallille, hän tulee mukaan. Ja jonkun verran omat muksutkin ovat olleet mukana tässä. Siuro on numero yksi Loppiselle pääasia on nauttia elämästä. – Ei saa olla pelkkää puurtamista. Kerran me täällä vain elämme. Loppinen on asunut ennen Espoossa ja Tampereella, mutta siurolainen hän on ollut jo lähes kaksikymmentä vuotta. – Siuro on Nokian Pispala. Siurolaisten näkökulmasta Siuro on numero yksi. On ihan eri planeetalta asua Nokialla, tällaisessa pienemmässä kaupungissa, missä palvelut toimivat. Ei tarvitse jonottaa jotain asiaa tuntitolkulla ja täällä asiat hoituvat. Kun on asunut pidempään, niin on kiva, kun on oppinut tuntemaan ihmisiä. Mika Loppisen tavoitteena tulevaisuudelle on muuttaa johonkin pienempään taloon Siurossa. Maailmanympärysmatka oli tavoitteena ensi vuodelle, mutta sen hän joutuu perumaan. Lisäksi hän haluaisi yhteisen harrastetilan, jotta harrastamisen pääsisi viemään seuraavalle tasolle. Muutaman vuoden tavoitteena hänellä on saada Cadillacin avoautonsa liikenteeseen. Ja tahtotilana hänellä on saada joitain tiettyjä autoja joskus ostettua, mutta jenkkiautohaaveet ovat kalliita. Myös eläke on haaveissa. – Minulla on ollut periaate, että rahaa on turhaa säilyttää tilillä, kun ei sitä mukaansa saa. Mieluummin sen käyttää täällä johonkin, mistä on iloa itselle ja muille kuin kuolee miljonäärinä. Hienointa on se, että olen saavuttanut osan haaveista, kuten tietyn auton, elämäni aikana.