Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Vie vanhus ulos -kampanja kannustaa kaikkia nokialaisia ulkoiluttamaan tuttuja iäkkäitään – ensi viikolla alkaa myös maksuton Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus

Juuri nyt vietetään valtakunnallista Vie vanhus ulos -kampanjaa. Kampanja kestää 9.10 asti. Kyseessä on Ikäinstituutin koordinoima iäkkäiden ulkoilukampanja, jonka tarkoituksena on edistää niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat siihen apua ja seuraa. Kampanja on vuosittainen ja siihen kuuluu myös keskeisesti valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä vanhustenviikon torstaina 8.10.2020. Nokialla kyseistä kampanjaa vietetään tänä syksynä kannustamalla kotihoidon henkilöstöä ulkoiluttamaan kotihoidon asiakkaita, järjestämällä maksuttomia ohjattuja tutustumistunteja Eepen puiston ulkokuntosalilla sekä kouluttamalla uusia ulkoiluystäviä. Lisäksi kaikkia nokialaisia kannustetaan ulkoiluttamaan tuttuja iäkkäitään. Vinkkejä turvalliseen ulkoiluun ja siihen mitä kaikkea muuta ulkona voi tehdä kuin kävellä voi katsoa vievanhusulos.fi -sivustolta. – Erilaisia liikuttajia on tullut mukaan toimintaan enemmän kuin aiemmin. Samalla kiinnostus ulkoilemiseen yhdessä on lisääntynyt paljon jo ennestään aktiivisessa kaupungissa, liikuntakoordinattori Katri Manninen sanoo. Lähde mukaan ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutukseen Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus on tarkoitettu iäkkäiden ulkoilun avustamisesta kiinnostuneille vapaaehtoisille nokialaisille. Tämä maksuton koulutus antaa osallistujalle valmiuksia toimia ulkoiluystävänä, tarjota vertaistukea ja edistää iäkkäiden ulkoilua hyvässä ja turvallisessa seurassa. Koulutukseen osallistuminen ei sido osallistujaa mihinkään, mutta antaa mahdollisuuden liittyä mukaan ulkoiluystävärinkiin. Koulutukseen sisältyy 6 oppituntia ja se toteutetaan kolmena kahden tunnin koulutuskertana. Lisäksi koulutukseen sisältyy omatoiminen välitehtävä koulutuskertojen välillä sekä koulutusmateriaali ja kurssitodistus. Koulutus järjestetään Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran Pajatilassa keskiviikkoisin 23. syyskuuta, 30. syyskuuta ja 21. lokakuuta kello 15–17 Ilmoittautumiset 17.9. mennessä kaupungin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella tai soittamalla numeroon 044 4860 917.